Kuvaus

Kirkkonummen seurakuntayhtymä hakee kiinteistönhoitajaa yhteisten palvelujen yksikköön.

Kiinteistönhoitajana vastaat Kirkkonummen seurakuntayhtymän kiinteistöjen ja piha-alueiden hoidosta, ylläpidosta, korjausten toteuttamisesta sekä energiatehokkuuden seurannasta ja kehittämisestä. Tehtävänäsi on huolehtia kiinteistöjen toimivuudesta ja turvallisuudesta. Hoidat kiinteistöjen ja toimitilojen huolto- ja korjaustyöt ja LVISA-järjestelmien seurannan. Lisäksi tehtäviisi sisältyvät myös kiinteistöjen kunnossapidon suunnitteluun osallistuminen, tilattavien huolto- ja korjauspalveluiden hankinta, seuranta ja valvonta sekä yhteistyö palveluntarjoajien kanssa. Työssäsi käytät kiinteistötietojärjestelmää. Osa töistä jakautuu seurakuntamestarien, hautausmaantyöntekijöiden, kiinteistönhallinnon ja muidenkin työntekijöiden kanssa, mutta sinulla on keskeinen rooli kiinteistönhoidon järjestämisessä, toteuttamisessa ja kehittämisessä.

Tehtävässä onnistuminen vaatii soveltuvaa kiinteistö- tai rakennusalan koulutusta, vahvaa käytännön työn osaamista ja hyviä tietoteknisiä taitoja. Huolellinen ja itsenäinen työskentelyote sekä kiinnostus uuden oppimiseen ovat tehtävässä edesauttavat sinua onnistumaan työssäsi. Tehtävässäsi tulet ajoittain käyttämään omaa autoa.

Hae meille, jos
• itsenäinen, oma-aloitteinen työ on sinun juttusi
• sinulla on kokemusta vastaavista tehtävistä
• sinulla on tehtävään soveltuva kiinteistö- tai rakennusalan koulutus
• sinulla on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen kielitaito – ruotsin kielen taito lasketaan eduksi
• olet tottunut tietokoneiden käyttöön työssäsi ja osaat käyttää kiinteistötietojärjestelmiä.
• olet kiinnostunut monipuolisista kiinteistöihin liittyvistä, ajoittain kiireellisistäkin tehtävistä.
• sinulla on vähintään B-ajokortti ja mahdollisuus oman auton käyttöön

Tehtävän palkkaus määräytyy Kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 402 mukaan. Vähimmäispalkka on 2319,25 euroa/kk. Lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää aikaisemman työkokemuksen perusteella enintään 304 euroa (jos 15 vuoden työkokemus). Tarjoamme hyvät henkilöstöedut, muun muassa 600 euron vuotuisen hyvinvointirahan, polkupyöräedun ja kattavan työterveyshuollon.

Kiinteistönhoitajan ensisijainen toimipaikka on Kirkkonummen keskustan toimitiloissa, ja esihenkilö on kiinteistöpäällikkö. Työaika on yleistyöaika, 38 tuntia 15 min. viikossa.Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan neljän kuukauden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Rekrytoinnissa voidaan käyttää apuna soveltuvuusarviointia.

Tehtävä täytetään sopimuksen mukaan – mielellään viimeistään 1.3.2025 alkaen.

Lähetä hakemuksesi viimeistään torstaina 9.1.2025 klo 16.00 mennessä. Aloitamme sopivien hakijoiden löytyessä haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä.

, Kyrkslätts kyrkliga samfällighet söker en fastighetsskötare till gemensamma tjänsters enhet.

Som fastighetsskötare ansvarar du skötsel och underhåll av Kyrkslätts kyrkliga samfällighets fastigheter och uteområden, förverkligande av smärre reparationer samt uppföljning och utvecklande av energieffektiviteten och VVSEA-systemen. Som uppgift är att sköta fastigheterna så att de hålls funktionella och trygga. Till uppgifterna hör också att delta i planeringen av fastighetsunderhåll, anskaffningen, uppföljningen och övervakningen av service- och reparationsarbeten samt samarbete med tjänsteleverantörerna. I arbetet används fastighetsunderhållssystem. En del av arbetet delar du med församlingsmästare, gravgårdsarbetare, fastighetsförvaltningens och andra medarbetare, men du har en central roll att ordna, förverkliga och utveckla fastighetsskötseln.

För att sköta uppgiften med framgång förutsätts en lämplig utbildning på fastighets- eller byggnadsbranschen, starka praktiska färdigheter i arbetet samt goda datatekniska kunskaper. Noggrant och självständigt arbetssätt samt intresse att lära sig nytt hjälper dig att lyckas med ditt arbete. Du kommer tidvis att använda egen bil i arbetet.

Sök jobbet om
• ett självständigt arbete är din grej och du är initiativsrik i ditt arbete
• du har erfarenhet över motsvarande uppgifter
• du har en till uppgiften lämplig utbildning inom fastighets- eller byggnadsbranschen
• du har goda muntliga och skriftliga kunskaper i finska – kunskaper i svenska räknas som merit
• du är van vid att arbeta med datorer och kan använda fastighetsundershållssystem
• du är intresserad av mångsidiga och tidvis även brådskande uppgifter
• du har minst B-körkort och möjlighet till användning av egen bil.

Lönen fastställs i enlighet med Kyrkans tjänste- och arbetskollektivavtals kravgrupp 402. Minimilönen är 2319,25 euro i månaden. Därtill kan betalas erfarenhetstillägg enligt tidigare arbetserfarenhet högst 304 euro (om man har 15 års arbetserfarenhet). Vi erbjuder dig goda personalförmåner, bland annat en årlig rekreations- och hälsopeng på 600 euro, cykelfömån samt en omfattande arbetsplatshälsovård.

Arbetsplatsen är i första hand i utrymmena i Kyrkslätts centrum, och förmannen är fastighetschefen. Arbetstiden är allmän arbetstid, 38 timmar och 15 minuter i veckan. Den valda bör visa ett godtagbart läkarintyg över sin hälsa inom fyra månaden efter hen tillträtt arbetet. Prövotiden är sex månader. I rekryteringen kan användas lämplighetsutvärdering.

Arbetet inleds enligt överenskommelse – gärna senast 1.3.2025.

Sänd din ansökan senast tordag 9.1.2025 kl. 16.00. Vi kan börja intervjuerna redan före utgången av ansökningstiden.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä