Kuvaus

Palkkaamme tänäkin kesänä satoja kesätyöntekijöitä toimipisteisiimme ympäri Suomen. Postilaisena olet osa toisistaan välittävää työyhteisöä ja teet tärkeää työtä monipuolisella logistiikka-alalla. Tervetuloa mukaan välittämään!

Tule kesätyöntekijäksi varhaisjakeluun Kokemäelle!

Varhaisjakajan työnkuvaan kuuluu aamun lehtien ja mainoksien jakaminen kotitalouksiin. Työvuoro alkaa yöllä 00-02 välillä lehtien ja muiden jaettavien tuotteiden noutamisella noutopisteeltä, jonka jälkeen jaat lehdet jakopiirille. Yön päätteeksi palaat työn aloituspaikkaan.

Työnkuvaus:
Varhaisjakajan työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa, sillä liikkeessä ollaan pitkälti koko työvuoro. Myös tarkkuus ja kyky työskennellä itsenäisesti ovat tärkeitä.
Itse työhön tarjoamme kuitenkin kattavan perehdytyksen, jossa pääset aluksi seuraamaan kokeneen postinjakajan työtä ja oppimaan esimerkkien kautta. Kerrothan kuitenkin hakemuksessasi, mikäli sinulta löytyy aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä!

Työ tehdään Postin autolla, joten onhan sinulla ajokortti ja reiusti ajokokemusta.

Työvuoroista:
Töitä on tarjolla 18h/viikko ja töitä on tahdilla 6 yötä töitä, 2 yötä vapaata, joten aikaa jää mukavasti myös kesäaktiviteeteille!

Työsuhteesta ja palkkauksesta:
Palkka määräytyy Medialiiton ja Teollisuusliiton välinen työehtosopimuksen mukaan ja perustuntipalkka yölisällä on 11,53€/h.

Työsuhde on määräaikainen ja töitä on tarjolla kesän ajaksi:
26.5.2025 – 5.8.2025

Tunnistatko tästä itsesi?
Sinulla on auto, jota voit käyttää työssä

b-ajokortti ja reilusti ajokokemusta

Hyvä fyysinen kunto

Reipas asenne

Itsenäinen työskentely on sinulle mieluisaa

Viihdyt ulkoilmassa sateella ja paisteella

Olet vähintään 18-vuotias

Meillä pääset osaksi yritystä, jonka toiminta vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään. Olemme kasvaneet kansainväliseksi logistiikan moniosaajaksi, joka työllistää noin 15 000 ihmistä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kehitämme jatkuvasti uutta teknologiaa, ja olemme edelläkävijöitä kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa: olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen toimia fossiilittomasti vuoteen 2030 mennessa ja olla päästöissä nettonollassa vuoteen 2040 mennessä.

Edistämme monimuotoista ja yhdenvertaista työelämää. Kaikki esihenkilömme käyvät läpi Välittävä johtaja -koulutuksen, ja yhdessä rakennamme välittävää työkulttuuria. Sitoutumisemme mielen hyvinvointia tukevaan työhön on huomioitu Hyvän Mielen työpaikka- merkillä vuonna 2025. Meillä saat erinomaisen mahdollisuuden kehittää uraasi ja osaamistasi monipuolisten tehtävien, kehitysprojektien ja koulutusohjelmien kautta. Myös työturvallisuus on meille tärkeä osa jokapäiväistä toimintaamme ja sen jatkuva kehittäminen on myös osoitus siitä, että välitämme.

Arvostamme työyhteisössä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaanottamista. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Voisiko tämä olla kesätyöpaikkasi? Jätäthän hakemuksesi järjestelmämme kautta mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 12.5.2025 mennessä. Haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana.

Odotamme jo hakemustasi!

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat