Kuvaus
Sastamalan kaupunki hakee palvelukseensa kaavoitusarkkitehtia
Sastamalan kaupungin maankäytössä on haettavana monipuolisia ja mielenkiitoisia työtehtäviä tarjoava virka, jossa tehtävässä yhdistyy elävän kaupunkikeskustan ja maaseudun kehittäminen. Sastamala on tunnettu kulttuurihistoriasta ja monipuolisista matkailupalveluista.
Sastamalan kaupungin maankäyttö hakee joukkueeseensa kaavoitusarkkitehtia.
Kaavoitusarkkitehdin tehtävänä on laatia kaavoja ja niihin liittyviä selvityksiä ja asiakirjoja sekä toimia kaavoitusyksikön vetäjänä. Kaavoitusyksikköön kuuluu kaavoitusarkkitehdin lisäksi kaavasuunnittelija. Lisäksi avustavana henkilönä on maankäytön sihteeri. Maankäytössä on myös kaksi paikkatietoinsinööriä, jotka toimivat kaavoituksen yhteydessä. Maankäyttöjohtaja toimii kaupungin virallisena kaavoittajana ja yksikön johtajana ohjaa ja tarvittaessa auttaa kaavoitusyksikköä. Kaavoitus on osa maankäytön vastuualuetta, jonka 17 alan osaajan joukko on työsi tukena. Maankäytön vastuualue pitää sisällään kaavoituksen, rakennusvalvonnan, paikkatiedon, maaomaisuuden ja mittauksen. Meille maankäytössä on tärkeää hyvä työilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki, jossa työkavereita halutaan auttaa.
Kaavoitusarkkitehdiltä edellytetään soveltuva korkeakoulututkinto tai alaan liittyvää riittävää koulutusta ja työkokemusta. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus erityisesti kaavoituksesta, mutta myös muusta suunnittelusta.
Tehtävään valittavalta henkilöltä toivotaan kykyä ottaa vastuu kaavoitusyksikön toiminnasta ja ongelmanratkaisukykyä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa ajokorttia.
Tarjoamme sinulle kannustavan, asiantuntevan työyhteisön ja hyvän työilmapiirin.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan (TS). Lähtöpalkkauksessa huomioidaan osaaminen.
Työtehtävässä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haku tapahtuu sähköisesti kuntarekry.fi -palvelussa. Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa kuntarekry.fi kautta. Hakuaika päättyy 20.3.2025 klo 12:00. Työ alkaa 15.4.2021 tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja
Toisiin tehtäviin siirtyvä nykyinen kaavoitusarkkitehti Pinja Ahola ma-to
puh. 040 5062 520
Maankäyttöjohtaja Ilmari Mattila,
puh. 040 637 2321
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat