Kuvaus

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön organisaatio uudistui vuonna 2024. Sen myötä vahvistimme avopalveluita sijoitusten ehkäisemiseksi ja keskitimme sekä vahvistimme nuorisoerityisiä palveluita. Nuorten palvelut pitävät sisällään Nuorten tehostetun perhetyön, Koulunkäyntiä tukevan perhetyön, MDFT-HEHKU palvelut, Toivopalvelut ja Monialainen perhetyö. Haemme koulunkäyntiä tukevaan perhetyöhön (OTE) johtavaa sosiaaliohjaajaa rakentamaan haavoittuvassa asemassa olevien nuorten palvelua ja johtamaan viittä sosiaaliohjaajaa, jotka toimivat alueellisesti.

Koulunkäyntiä tukevan perhetyön tavoitteena on lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen, vanhemman ja perheen arjenhallinnan lisääminen, vanhemmuuden tukeminen sekä lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Sitä tehdään tarvittaessa työparina tehostetun perhetyön ohjaajan kanssa. OTE -opetuksella ja koulunkäyntiä tukevalla perhetyöllä tuetaan 7.-9. -luokkalaisia oppilaita, joiden koulunkäyntiä hankaloittavat runsaat poissaolot tai koulunkäynti on kokonaan keskeytynyt.

OTE on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelun – ja perhesosiaalityön palveluiden yhteistyötä sillä tarkoitetaan erityistä opetusjärjestelyä (perusopetuslaki §18), jossa sosiaaliohjaaja toimii ote-opettajan työparina tukien nuoren koulunkäyntiä ja auttaen nuorta sekä huoltajia luomaan muutosta koulunkäynnin sujumiseen. Työskentely perustuu systeemiseen lähestymistapaan sekä palautetietoisuuteen (FIT).

Tehtävänkuvaus:

Tulet johtamaan tiimin itse- ja yhteisöohjautuvuutta sekä vastaamaan asiakasvirrasta ja työn tukemisesta. Teet tiivistä yhteistyötä nuorten tehostetun perhetyön johtavan sosiaaliohjaajan kanssa. Osallistut OTE-oppilaiden ja koulunkäyntiä tukevan perhetyön valintakokouksiin tehden yhteistyötä perusopetuksen kanssa. Työnkuvaasi kuuluu henkilöstöhallinnolliset tehtävät ja päätöksenteko. Vastaat henkilöstön rekrytoinnista yhdessä nuorten palveluiden päällikön kanssa. Johdat henkilöstön osaamista perehdytyksestä näyttöön perustuviin toimintamalleihin sekä toimimaan kustannusvaikuttavasti.

Huolehdit talousseurannasta, henkilöstön työturvallisuudesta, työhyvinvoinnista sekä työvuorosuunnittelusta. Toteutat omavalvontaa ja olet kehittämässä asiakastarpeista lähtevän palvelupolun verkostoyhteistyötä koulunkäyntiä tukevan perhetyön johtamisen asiantuntijana. Johdat asiakastarpeista lähtevän toiminnan kehittämistä ja arviointia yhdessä henkilöstön sekä johdon kanssa. Nuorten palvelut ovat uusi ja kehittyvä alayksikkö, joten nykyinen johtavan sosiaaliohjaajan tehtävä saattaa laajentua asiakastarpeiden kasvun myötä.

Kelpoisuus:

Ylempi sosiaalialan korkeakoulututkinto (esim. sosionomi YAMK) sekä rekisteröitymistä Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Henkilön rekisterinumero on tarvittaessa tilaajan saatavilla.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Palvelusta vastaavalla henkilöllä tulee olla riittävä työkokemukseen tai koulutukseen perustuva johtamistaito. Edellytämme vähintään kahden vuoden työkokemusta lapsiperheiden erityisen tuen palveluista tai lastensuojelusta (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015).

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Lisäksi edellytämme lastensuojelun ja sosiaalihuollon tuntemusta sekä riittävän lainsäädännön osaamisen. Edellytämme myös paineensietokykyä yhteensovittaa hallinnolliset tehtävät ja asiakastyön johtamisen.

Luemme eduksi
– Kokemuksen lastensuojelun palveluiden johtamisesta tai kehittämisestä
– Lastensuojelun avohuollon tuntemuksen
– Halun kehittyä ja kehittää johtamista sekä perhetyön palvelua näyttöön perustuen
– Valmentavan ja systeemisen johtamisorientaation sekä verkostojohtamisen taidot

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: