Kuvaus
Pidätkötoisten ihmisten auttamisesta ja etsit itsellesi merkityksellistä työtä?
Haemme Kotipalvelu Mehiläiseen henkilökohtaisia avustajia Kuusamoon
Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme heidän arjessaan sellaisissa tehtävissä, joissa he vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat apua.
Avustajana työtehtäviäsi voivat olla esimerkiksi:
Avustaminen arjen askareissa kuten kodinhoidossa, ruoanlaitossa, pyykinpesussa ja pukeutumisessa.
Avustaminen harrastuksissa ja kodin ulkopuolella, esimerkiksi kaupassa käynnissä, asioinnissa ja erilaisissa virkistysmenoissa.
Työ voi sisältää myös fyysisempiä tehtäviä, kuten siirtymissä avustamista tai pyörätuolin työntämistä.
Haemme motivoituneita työntekijöitä osa-aikaiseen työhön. Avustusvuorot sijoittuvat pääasiassa arkipäiviin. Avustajilta toivomme luotettavuutta, oma-aloitteisuutta sekä mahdollisuutta sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti. Arvostamme työkokemusta tai koulutusta sosiaali- ja terveysalalta, mutta tämä ei ole välttämättömyys. Työssä edellytetään riittävää suomen kielen taitoa, jotta kommunikointi asiakkaiden kanssa onnistuu.Ukrainan tai venäjän kielen osaaminen sekä mahdollisuus oman auton käyttöön katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämättömyys. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisesta osaamisestasi ukrainan tai venäjän kielen osalta.
Työntekijänä Kotipalvelu Mehiläisessä käytössäsi onOmaTyö-sovellus,jonka kautta voit vastaanottaa avustusvuoroja sekä kuitata tehdyt työtunnit. Voit tutustua sovellukseen tarkemmin seuraavan linkin takaa:https://www.youtube.com/watch?v=MOt6_b42Hs4
Hae tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 30.4.2025. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Mia Parkkila
Tiimiesihenkilö
mia.parkkila@mehilainen.fi
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat