Kuvaus
Liikuntarajoitteinen nainen (s.-62) hakee henkilökohtaista avustajaa asiointikäynneille ja ulkoiluun sekä kodinhoidollisiin tehtäviin ja ruoanlaitossa avustamiseen.
Käytössä apuvälineenä on pyörätuoli. Pyörätuolin työntäminen sisältyy työtehtäviin kodin ulkopuolella, joten on tärkeää että avustaja on hyväkuntoinen. WC -käynneillä asiakas pärjää itsenäisesti. Avustajaksi toivotaan ensisijaisesti naishenkilöä, mutta kaikki hakijat huomiodaan.
Työ jakaantuu kahdesta kolmeen kertaan/vko, 3-4h/kerta. Työvuorot voivat olla talviaikaan esim. maanantaisin ja perjantaisin. Kesäaikana kuitenkin työtä on kolme kertaa/vko, esim. maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kuitenkin niin että minimissään tunteja on 35h/kk ja max 50h/kk. Joskus satunnaisesti voi olla jokin viikonlopun vuoro. Työpäivä alkaa yleensä klo 10(11) tienoilla. Työ alkaa heti kun sopiva avustaja löytyy tai sopimuksen mukaan.
Tuntipalkka on 11,76€/h.
Katso tarkemmat hakuohjeet sivun alalaidasta.
Lounais-Suomen Avustajakeskus/LSLY ry (avustajakeskus.fi) välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Avustajan valinnasta päättää työnantaja itse.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä