Kuvaus
Kuljettajan työtä tarjolla ajohommista kiinnostuneille!
Etsimme Pääkaupunkiseudulle asiakaspalvelusta ja kuljettajan töistä kiinnostuneita tekijöitä osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työt alkaisivat tammikuun 2025 puolivälin paikkeilla. Kokemus asiakaspalvelusta, tai kuljettajan töistä katsotaan eduksi. Oletko juuri sinä kiikarissamme?
Kuljettajan työssä pääset työskentelemään erilaisissa autonvuokraukseen liittyvissä kuljetus- ja asiakaspalvelutehtävissä. Luovutat, noudat ja kuljetat vuokra-autoja yritys- ja kuluttaja-asiakkaillemme. Tehtäviisi kuuluu myös huolehtia autojen sisä- ja ulkotilojen siisteydestä.
Työaika sijoittuu pääsääntöisesti klo 7:30-18 väliseen aikaan, joko aamu- tai iltavuorossa. Osa-aika työtä on tarjolla erityisesti maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin. Hyville tyypeillä on myös mahdollisuus jatkaa kuljettajan hommia kesätyön merkeissä.
Tehtävässä pääset pitämään niin firmamme kuin asiakkaidemme pyörät pyörimässä. Samalla myös autat ja neuvot niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaitamme ja ratkaiset heidän liikkumistarpeitaan.
Olet oikea vahvistus tiimiimme, jos hallitset:
erilaisten ajoneuvojen käsittelyn ja hyvät ajotaidot
hymyilevän ja avuliaan palveluasenteen erilaisissa työtehtävissä
hallitset asiakaspalvelun niin suomeksi ja englanniksi
myynnillisen asiakaspalveluasenteen
hallitset ja pystyt helposti sisäistämään tekniset järjestelmät
lisäksi sinulla tulee olla B-ajokortti.
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, lähetä hakemuksesi ja CV:si sähköpostilla osoitteeseen tuomo.huhtiniemi@avisbudget.fi 15.1.2025 mennessä. Tuomo toimii Team Leaderina Pääkaupunkiseudun logistiikkakeskuksessamme ja vastaa myös mahdollisiin kysymyksiisi.
Keitä me olemme?
Helkama Rent Oy harjoittaa autonvuokrausliiketoimintaa Avis- ja Budget -brändeillä Suomessa. Autamme niin kuluttajia, matkailijoita kuin yritysasiakkaita heidän liikkumistarpeissaan. Suomen toiseksi suurin kalustomme kattaa niin moderneja henkilöautoja kuin monipuolisia pakettiautoja myös autokorjaamojen sekä vakuutus- ja leasingyhtiöiden sijais- ja odotusautoasiakkaiden tarpeisiin. Meidän porukassamme olet mukana liikkumisalan ja autoilun kehityksessä.
Tutustu kansainvälisiin brändeihimme www.avis.fi ja www.budget.fi.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat