Kuvaus

Määräaikainen, kokoaikainen

Miltä kuulostaisi työskentely Suomen kolmanneksi suurimman luottolaitoksen riskienhallinnan parissa, mutta kuitenkin pienessä tiimissä, jossa pääset ottamaan laajasti vastuuta?

Sitten sinua saattaisi kiinnostaa ura Kuntarahoituksen ESG Analystina.

Tehtäviisi kuuluu:

-asiakkaiden, vastapuolien ja sijoitussalkun ESG-riskien arvioinnista sekä arviointimenetelmien ja mallien kehittämisestä ja ylläpitämisestä vastaaminen
-ESG-raportointi riskienhallinnan osalta
-muihin ilmasto- ja ympäristöriskeihin liittyviin tehtäviin kuten päästölaskentaan, stressitestaukseen sekä pankkivalvojan aineisto- ja tietopyyntöihin vastaamiseen osallistuminen

ESG Analystina työskentelet riskienhallinnan yksikössä, joka hallitsee ja seuraa kokonaisvaltaisesti yhtiön riskiasemaa. Lisäksi teet tiivistä yhteistyötä Sustainability Managerien ja muiden eri osastoilla työskentelevien kuntarahoituslaisten kanssa.

Tutustu työskentelyyn Kuntarahoituksen Riskienhallinnassa

Sinä voit olla joko urasi alkupuolella oleva tulevaisuuden osaaja tai jo kokeneempi riskienhallinnan ammattilainen. Tehtävässä menestyminen edellyttää kuitenkin soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja aiemman työkokemuksen kautta hankittua ymmärrystä ESG-riskeistä. Arvostamme aiempaa kokemusta pankin riskienhallinnasta. Sinulla on hyvät tietotekniset valmiudet ja katsomme eduksesi ymmärryksen tietokantojen perusperiaatteista (esim. SQL). Kommunikoit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi.

Haluat jatkuvasti oppia uutta ja kehittyä omassa roolissasi. Vastuun kantaminen ja tuloksien aikaan saaminen on sinulle luontaista ja pystyt viemään projekteja tehokkaasti eteenpäin. Osaat muodostaa selkeän kokonaiskuvan isoistakin kokonaisuuksista ja esitellä johtopäätökset ymmärrettävästi ja ytimekkäästi.

Haluatko tehdä merkityksellistä työtä yhdessä Suomen innostavimmista työpaikoista?

Kuntarahoituslaisten työn jälki näkyy jokaisen suomalaisen arjessa. Rahoitamme kouluja, sairaaloita, joukkoliikennettä ja vihreitä investointeja – hankkeita, jotka tekevät Suomesta paremman paikan elää ja asua.

Asiakaskuntamme on kotimainen, mutta toimintaympäristömme on globaali. Varmistamme asiakkaidemme rahoituksen saatavuuden kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta, joilla olemme aktiivisin suomalainen liikkeeseenlaskija sekä kestävien joukkovelkakirjalainojen edelläkävijä. Monet tehtävistämme ovat hyvin kansainvälisiä.

Meillä yhdistyvät finanssialan vahva asiantuntijuus, työn merkityksellisyys, kilpailukykyiset edut sekä välittävä työyhteisö, minkä ansiosta olemme saaneet jo kolmatta vuotta peräkkäin Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen.

Tarjoamme sinulle:

Finanssialan kilpailukykyisen palkkauksen ja kattavat henkilöstöedut, kuten laajan työterveyshuollon, työkykyvakuutuksen, hammashoidon, matalan kynnyksen keskustelupalvelun, lounasedun ja virike-edun

Kannustavan ja innostavan työyhteisön, jossa onnistumme yhdessä

Matalan hierarkian sekä monipuolisen tehtävänkuvan – et ole vain prosessin osa, vaan pääset vaikuttamaan kokonaisuuksiin

Yhden finanssialan joustavimmista etätyökäytännöistä – tee työtä siellä, missä se on tarkoituksenmukaista

Joustavat työajat työn ja vapaa-ajan tasapainon tueksi

Mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa – tarjoamme tukea kouluttautumiseen ja uuden oppimiseen

Modernit työvälineet ja toimiston Helsingin Kampissa

Henkilöstökerhomme järjestää vapaa-ajan tapahtumia leffailloista pilatekseen, joissa voi tutustua kollegoihin paremmin.

Kiinnostuitko työskentelystä Kuntarahoituksessa?

Lähetä CV:si ja hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin 22.4.2025 mennessä.

Valitulta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja teetetään huumausainetesti.

Toteutamme rekrytoinnin yhteistyössä Baronan kanssa ja lisätietoja tehtävästä antavat Baronan rekrytointikonsultit:

Julia Leppänen (p. 046 922 7672 tai julia.leppanen@barona.fi)

Sanna Minkkinen (p. 044 033 4356 tai sanna.minkkinen@barona.fi, Sannan tavoitat 8.-10.4. ja 22.4.)

Tutustu Kuntarahoitukseen työnantajana

Tietosuojasyistä emme voi käsitellä sähköpostitse saapuneita hakemuksia, joten toimitathan hakemuksesi järjestelmämme kautta.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat