Kuvaus

Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa!

Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille.

Haemme oppimisen palveluihin erityisluokanopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.8.2025 alkaen G-luokan opettajaksi. Viran sijoituspaikka on Kolsan koulu.

Hyvin yhteisöllinen ja kyläkoulumainen Kolsan koulu toimii Jokelassa, ja sijaitsee noin kilometrin päässä Jokelan juna-asemasta. Kouluumme perustetaan ensi lukukaudesta alkaen kaksi uutta vaativan erityisen tuen ryhmää (F ja G- luokat). Tule kehittämään toimintaamme ja vaikuttamaan omaan työhösi yhdessä muun tiimin kanssa.

Hakijana sinulla on hyvät yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot ja olet innostunut pedagogisten ratkaisujen kehittämisestä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisuutta osoittavat todistusjäljennökset tarkistetaan haastattelun yhteydessä.

Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sekä Tuusulan kunnan tehtävän vaativuuden arvioinnin mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3288,95 e/kk (peruspalkka+Tuusulalisä). Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkasuhteeseen valittavan on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Hänen on myös esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Lisätietoja antaa vs. rehtori Anu Piira, p. 040 314 4073 tai sp anu.piira@tuusula.fimailto:jarno.kantola@tuusula.fi

Otamme elämäntilaanteesi huomioon työurasi eri vaiheissa. Meillä voit sovittaa joustavasti yhteen työn ja muun elämän. Kannustamme sinua kehittämään osaamistasi monipuolisesti. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin myös vapaa-ajalla. Käytössäsi ovat esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntaetu, liikuntaryhmiä, kuntosali ja uimahallin alennusliput.

Jätä hakemuksesi osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat viimeistään 14.5.2025. Liitä hakemukseesi ansioluettelosi. Löydät hakijan ohjeet LAURA-palvelun käyttämiseen [täältä](https://support.laura.fi/hc/fi/sections/4402771795858-Ty%C3%B6nhakijan-ja-sijaisen-ohjeet). Mikäli sinulla on kysyttävää LAURA-palvelun käyttämisestä, ota yhteyttä Tuusulan kunnan henkilöstöpalveluihin hr@tuusula.fi.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat