Kuvaus

Haemme asiakasyrityksellemme Forssaan asiakaspalvelijoita kesäksi töihin liikenneasemalle. Työt alkaa Huhti-Toukokuun vaihteessa ja jatkuu Elo-Syyskuulle. Töitä on tarjolla vähintään keskimäärin 60h/ 3 vkoa. Töiden aloitus- ja lopetusaika sekä tuntimäärät on joustavasti sovittavissa! Palkkaus maran tessin mukaan vähintään 11,86€/h+lisät. Tarjoamme työntekijöillemme Epassin!

Työtehtäviisi kuuluu monipuolisesti erilaiset työtehtävät esimerkiksi pikaruokaravintolan, ravintolan ja kaupan puolella. Työ pitää sisällään mm. kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua, ravintolan puhtaudesta huolehtimista, tuotteiden hyllyttämistä yms. Työnkuva on monipuolinen ja pääset työskentelemään vaihtelevissa työtehtävissä liikenneaseman sisällä.

Tehtävässä edellytetään vähintään 18 vuoden ikää ja suomen kielen taitoa. Tässä tehtävässä edellytetään kykyä työskennellä vauhdikkaassa työympäristössä ja palvella asiakkaita reippaasti ja oma-aloitteisesti osana mukavaa työyhteisöä. Töitä tehdään kolmessa vuorossa kaikkina viikonpäivinä.

Työstä, asiakkaastamme ja Duuri-tiimistä työnantajana (sekä tarjoamistamme henkilöstöeduista, mm. Epassi) pääset kuulemaan työhaastattelussa. Mikäli tämä kesätyöpaikka kiinnostaa sinua, täytä hakemus oheisen linkin kautta, niin olemme sinuun yhteydessä ja sovitaan aika työhaastattelulle. Haastattelut aloitetaan heti ja valinta saatetaan tehdä jo hakuaikana. Odotamme hakemustasi!

Työkielenä on suomen kieli. Tässä tehtävässä edellytetään työkokemusta kokin tehtävistä vähintään kahden vuoden ajalta. Työtä tehdään kolmessa vuorossa kaikkina viikon päivinä.

Työympäristö on viihtyisä ja tässä tehtävässä pääsee työskentelemään ammattilaisten kanssa hyvään porukkaan!

HUOM! Hakulomakkeen kaikki kohdat eivät ole pakollisia täyttää. Voit siis hakea matalalla kynnyksellä. Hakuprosessin voi myös keskeyttää misää vaiheessa tahansa.

Henkilöstöpalvelut Duuri-tiimi Oy (3107190-1) www.duuritiimi.fi

Suosittelisitko Duuri-tiimiä työnantajana? 9,35/10 – Henkilöstökysely 11/2024

Muutama vuosi sitten syntyi hurja idea: voisiko olla vuokratyöfirma, jonka työntekijät olisivat niin tyytyväisiä siihen alustana tehdä töitä, että se voisi tuntua vähintään yhtä houkuttelevalta vaihtoehdolta kuin suora työsuhde.

Tavoite tuntui tuoreelle yrittäjäpariskunnalle utopistiselta – vaikka alan maine onkin paljon parantunut viime vuosina – mutta siltä pohjalta lähdettiin rakentamaan. Sittemmin Duuri-tiimiin on työllistynyt kymmeniä ihmisiä, joista osa on päättänyt rakentaa uraa työllistämällä muita Duuri-tiimin toimihenkilöinä.

Strategia on yksinkertainen: hoidetaan rekrytointi ja työsuhteet niin hyvin ja suoraselkäisesti, että ihmiset haluavat jäädä meille töihin ja toivottavasti suosittelevat myös tutuilleen. Kasvu onkin ollut vauhdikasta ja käytännön alojen lisäksi olemme rekrytoineet myös päällikkötason tehtäviin ja monille eri aloille.

Toimimme ympäri Suomen. Henkilöstökyselyn tuloksena päätimme hiljattain investoida työntekijöillemme Epassin työsuhde-etuna.

Kyselytulosten mukaan näyttää siltä, että jotain on tehty ilmeisesti oikein ja useammat ovat jopa päättäneet mielummin jäädä meidän kirjoillemme, mikä on koskettava luottamuksen osoitus.

Tule mukaamme tuomaan lisää Duuria työelämään. Meidän alustalla voit tehdä käytännössä mitä vain töitä ja tilaajalle malli on yksinkertainen. Me maksamme palkkan, kuten yleensäkin työsuhteissa ja tilaaja saa kustannukset kätevästi laskutuksella.

Kauttamme saa sekä keikka- että vakihommaa.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat