Kuvaus

Etsimme osaavaa ammatillista erityisopettajaa tutkintoon valmentavaan (Tuva) koulutukseen Tampereelle, Tredun Hepolamminkadun kampukselle, jossa toimii yksi Ammattiopisto Luovin Tuva-koulutuksen ryhmistä.

Erityinen tehtäväsi

Ammatillisena erityisopettajana toteutat yksilöllisiä opintopolkuja opiskelijoillemme yhdessä työparinasi toimivan ohjaajan kanssa. Keskeistä työssäsi on vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden yksilöllinen opetus ja valmentaminen eri oppimisympäristöissä. Tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden sitoutumista oppimiseen ja tukea heidän oppimispolkuaan henkilökohtaisella ja opiskelijalähtöisellä ohjauksella, luoden heille mahdollisuudet löytää oma polkunsa jatko-opintoihin.

Työtä tehdään yhteistyössä Tampereen seudun ammatillisen oppilaitoksen kanssa Hepolamminkadun kampuksella. Työyhteisösi koostuu sekä Luovin että Tredun kollegoista. Yhteistyötä tehdään vahvasti oppilaitosten välillä, niin opiskelijoiden vaativan erityisen tuen piiriin hakeutumisen, kuin myös oppimisympäristöjenkin käyttämisen osalta.

Tehtävässäsi ammatillisena erityisopettajana pääset kehittämään Tuva-opetusta tiimioppimisen menetelmiä hyödyntäen, jossa keskiössä on opiskelija aktiivisena toimijana. Yhdessä asioita toiminnallisesti tehden viette eteenpäin oppimisprosessia. Tehtävänäsi on valmentaa ja luotsata tätä oppimisprosessia eteenpäin. Toiminnallisten menetelmien ja kokonaistoimintakykyä vahvistavan arjen kautta tehtävänäsi on yhdessä opiskelijoiden kanssa löytää opiskelijaa motivoiva jatko-opintosuunnitelma.

Työssäsi vastaat myös opiskelijoiden henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimisesta ja päivittämisestä yhdessä opiskelijan kanssa. Huolehdit opiskelijoiden hyvinvoinnista ja oppimisesta yhteistyössä opiskelijan, moniammatillisen asiantuntijahenkilöstön sekä opiskelijan muun tukiverkoston kanssa. Yhdessä luotte opiskelijoillemme parhaat mahdolliset oppimisen edellytykset ja yksilölliset polut jatko-opintoihin.

Olisiko tämä sinulle sopiva tehtävä?

Voit olla etsimämme henkilö, jos sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto sekä erityisopettajan pedagoginen pätevyys. Omaat aikaisempaa kokemusta erityisopetuksesta ja sinulla on tuntemusta ammatillisesta koulutuksesta. Sinulla on kykyä etsiä toimivia keinoja opiskelijoiden opintoihin kiinnittymisen vahvistamiseksi ja opiskelijoiden vahvuuksien ja mielenkiinnonkohteiden löytymiseksi kohti jatko-opintoja.

Olet innostunut erityisopetuksen kehittäjä, työskentelet mielellään yhteistyöverkostoissa ja sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot. Tiimityöskentely on vahvuutesi ja arvostat jokaisen tiimin jäsenen osaamista. Toivomme sinulta innokkuutta ja kiinnostusta tiimioppimisen menetelmien tuomisesta erityisopetukseen. Arvostammekin aikaisempaa kokemustasi tiimioppimisen menetelmien hyödyntämisestä opetustyössä.

Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.8.2025 – 31.7.2027 ja tehtävään sovelletaan opettajan vuosityöaikaa. Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Mikäli sinulla on ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopettajan pedagoginen pätevyys, palkkaus on työkokemuksesi mukaan noin 4200-5300e/kk.

Miksi tulisit juuri Ammattiopisto Luoville töihin?

Meillä arvostetaan yhdessä tekemisen kulttuuria ja saat työhösi tukea moniammatillisesta ja osaavasta henkilöstöstämme. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus, uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo.

Pääset kehittämään osaamistasi isossa ja uudistuvassa organisaatiossa, jolla on rohkeutta kokeilla uutta ja oppia epäonnistumisista. Meillä on hyvät kehittymismahdollisuudet ja tuemme monipuolisesti henkilöstöämme hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Haluamme edesauttaa työssä viihtymistäsi rennolla ja toisia kunnioittavalla ilmapiirillä sekä ajanmukaisilla työvälineillä.

Henkilöstömme tyytyväisyys on kokonaisuutena erinomaisella tasolla ja siitä kertoo keväällä 2025 toteutettu henkilöstökysely, jossa henkilöstön suositteluhalukkuus Luovia työnantajana kohtaan oli erinomainen, eNPS tuloksen ollessa 52.

Luovissa pääset nauttimaan esimerkiksi hyvistä loma-, liikunta- ja kulttuurieduista sekä merkkipäivän tullen muistamme henkilöstöämme, emmekä unohda palkita onnistumisista. Kannustamme henkilöstöämme oman osaamisen kehittämiseen sekä uuden oppimiseen. Lue lisää Luovista työnantajana sivuiltamme.

Kiinnostuitko? Hae meille nyt! Jätä hakemuksesi sekä CV:si järjestelmäämme viimeistään sunnuntaina 8.6., niin olemme sinuun yhteydessä. Henkilökohtaiset haastattelut pidetään Tampereella maanantaina 16.6.

Heräsikö kysyttävää? Koulutuspäällikkö Kirsi Viitala keskustelee tehtävästä mielellään kanssasi ja tavoitat hänet numerosta 040 3193 880, arkisin klo 8-16. Mikäli hän ei pääse vastaamaan puhelusi hetkellä, jätäthän tekstiviestin, niin Kirsi soittelee sinulle takaisin.

Ammattiopisto Luovi
Ammattiopisto Luovi on yksityinen, valtakunnallisesti toimiva, Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Luovi toimii yli 1000 ammattilaisen voimin noin 30 paikkakunnalla kautta maan. Meillä kaikki tekevät Erityistä tehtäväänsä suurella sydämellä, opiskelijoidemme hyväksi. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus, uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä ja meillä on kehittävä tekemisen meininki. Käy tutustumassa Luoviin ja työntekijätarinoihimme sivuillamme.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagit: