Näin onnistut: 3 tehokasta vinkkiä ja taktiikkaa proaktiiviseen työnhakuun

Työnhaussa on tärkeää seurata aktiivisesti erilaisia työpaikkailmoitussivustoja kuten kaikkityopaikat.fi. Tätä kautta pääset rakentamaan tietoisuutta siitä mitkä yritykset ovat kasvamassa aktiivisesti, ymmärrät minkälaisia rooleja näissä yrityksissä haetaan ja osaat räätälöidä tulevan työhakemuksesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Työpaikkailmoitusten selaamisen lisäksi myös oma proaktiivinen kontaktointi ja suhteiden luominen on ensiarvoisen tärkeää. Etenkin haastavassa markkinatilanteessa kilpailu avoimissa paikoissa on todella kovaa jolloin on tärkeää varmistaa, että pääset käsiksi myös ns. piilotyöpaikkoihin. Tällä tarkoitetaan paikkoja jotka pyritään täyttämään verkostojen kautta ilman, että työpaikka täytyy avata julkiseen hakuun. Tämä säästää yritykseltä aikaa ja rahaa kun heillä on tiedossa esim. kolme potentiaalista hakijaa joilta löytyy oikeanlaista taustaa kyseiseen rooliin ja mikä tärkeintä aitoa kiinnostusta yritystä kohtaan.

Alla on listattuna kolme oleellisinta vinkkiä proaktiiviseen työnhakuun.

1. Lyödä piilotyöpaikat – tee kylmäkontaktointia ja ryhdy rakentamaan omaa verkostoasi

Parasta tapa laajentaa omaa verkostoa on olla yhteydessä päätöksentekijöihin suoraan. Muutama vuosikymmen sitten tämä tehtiin menemällä jonkin yrityksen toimistolle tai muihin toimitiloihin ja sanomaan niin sanotusti käsipäivää. Sama taktiikka toimii myös tänä päivänä, mutta kaikki tapahtuu luonnollisesti täysin digitaalisesti.

Mikäli etsit vaikkapa taloushallinnon töitä, on parasta olla yhteydessä suoraan tiimin vetäjään joka vastaa esim. 6 henkilön kokonaisuudesta. Sama pätee myös muihin tehtäviin kuten markkinoinnin ja myynnin rooleihin. Etsi esimerkiksi LinkedInin tai Googlen avulla kuka on tiimitason esihenkilö ja ole häneen suoraan yhteydessä sähköpostilla tai LinkedIn-viestillä. 

Pidä viesti kohtuullisen tiiviinä ja varmista, että kerrot miksi oma taustasi on relevantti (esim. kolmen vuoden kokemus assistant controller -tehtävästä), miksi olet kiinnostunut kyseisestä yrityksestä (esim. olen kiinnostunut energia-alasta koulutukseni ja vihreän energian kautta) ja avaa oma aikatauluasi (esim. nykyinen määräaikainen roolini päättyy kolmen kuukauden päästä). Mikäli viestiin ei vastata voit aina soittaa henkilölle perään ja esittäytyä. Muista, että työnantajat arvostavat omaa aktiivisuutta ja uteliaisuutta. Kerää rohkeutesi ja luo itse oma mahdollisuutesi!

2. Osallistu tapahtumiin

Eri toimialoilla pidetään erilaisia tapahtumia joihin kokoontuu suuri osa toimialalla toimivista ihmisistä. Monet näistä tapahtumista kuten esimerkiksi Matkamessut tai Habitare ovat kuluttajille maksuttomia tai lähes ilmaisia. Tapahtumiin osallistuminen on kätevä tapa päästä kohtaamaan kasvotusten monien eri yritysten edustajia. Esimerkiksi kahden tunnin aikana on kohtuullisen helppoa päästä keskustelemaan kahdeksan eri yrityksen kanssa. Varmista, että keräät yhteystiedot ylös jokaisesta kohtaamisesta. Voit esimerkiksi kysyä käyntikorttia tai ottaa kuvan kaulanauhasta. Vaikka keskustelukumppanisi ei itse vastaisi suoraan rekrytoinneista saat monesti hyvän tilannekuvan yleisestä rekrytointitilanteesta ja monesti myös nimiä henkilöistä, joihin kannattaa olla yhteydessä.

3. Käy läpi oma olemassa oleva verkostosi

Vanha kansa käyttää seuraavaa sanontaa: ei kysyvä tieltä eksy.

Tämä pätee myös tänä päivänä joten varmista, että hyödynnät omaa olemassa olevaa verkostoasi. Moni ajattelee, että minulla ei ole verkostoa vaikka kaikilta löytyy sellainen. Mieti siis läpi kaikki vanhat koulukaverisi, entiset kollegat ja lähisukulaiset. Missä kukin on töissä tänä päivänä ja voisiko joku näistä yrityksistä olla sellainen joka sopii yhteen oman osaamisesi ja toimialakokemuksesi puolesta.

Monesti tämä tarkoittaa myös aktiivista kommunikointia siitä, että olet etsimässä uusia mahdollisuuksia. Oletko muistanut mainita erilaisissa kohtaamisissa, että etsin muuten uutta työtä. Monet kokevat asian haastavaksi esittää vaikka varsinaisen lauseen sanominen vie ehkä 10 sekuntia. Kysy samalla myös satutko tietämään mitään työpaikkoja jotka olisivat mahdollisesti vapaana ja johon minä voisin sopia. Jos käyt kymmenen tällaista keskustelua niin monesti yksi tai kaksi henkilö voi sanoa, että nyt kun mainitsit asiasta niin sinun kannattaisi varmaan jutella asiasta esimerkiksi Mikon tai Maijan kanssa.

Joskus ratkaisu ongelmaan voi olla lähempänä kuin arvaatkaan joten älä unohda hyödyntää omaa ystävä- ja tuttavaverkostoasi.

Lopuksi

Yhteenvetona voidaan sanoa, että proaktiivinen työnhaku vaatii aktiivista verkostoitumista, tapahtumiin osallistumista ja oman verkoston hyödyntämistä. 

Lähtökohta on se, että verkostojen luominen ja oma aktiivisuus ovat tärkeä tie piilotyöpaikkojen löytämiseen. Toiseksi, tapahtumat ovat tehokas tapa tavata yritysten edustajia kasvotusten. Kolmanneksi, olemassa oleva verkosto tulee valjastaa käyttöön sillä vanhojen kontaktien ja tuttavien avulla voi avautua uusia mahdollisuuksia. 

Proaktiivisuus ja rohkeus ovat avaintekijöitä uuden työpaikan löytämisessä. Lähde rohkeasti pois mukavuusalueeltasi ja tartu rohkeasti toimeen sillä uusi työpaikka odottaa sinua jo kulman takana.

Tsemppiä ja menestystä työnhakuun!

Jaa kaverille!

Parhaat työnantajat

Vastaa