Overview
Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.
Etsimme nyt varhaiskasvatuksen opettajaa pieneen lämminhenkiseen päiväkotiin Pilke Käpälämäkeen Vantaalle. Työ alkaa elokuussa 2025.
Pilke Käpälämäki on kahden ryhmän päiväkoti Hiekkaharjun juna-aseman vieressä. Käpälämäessä jokainen on tärkeä ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Toimintamme tavoitteena on luoda lapselle hyvä arki, jossa on tarjolla leikin riemua, oppimista, kavereita ja syliä. Kiireetön ilmapiiri, toisten kannustaminen ja huumori kuuluvat päiviimme.Tärkeimpiä arvoja päiväkotimme toiminnassa ovat yhteisöllisyys, leikillisyys, osallisuus, sitoutuneisuus ja kaikkien arvostava kohtaaminen. Sijaintimme mahdollistaa monenlaiset retket, niin leikkipuistoihin, luontoon, liikuntakohteisiin kuin erilaisiin kulttuurikohteisiin ja tapahtumiin. Meillä on monia pitkät perinteet omaavia tapahtumia ja juhlia, joita järjestämme toimintavuoden aikana niin lapsille, kuin vanhemmillekin. Toimintamme lasten kanssa on monipuolista ja sinulla on mahdollisuus hyödyntää työssä omia vahvuuksiasi ja kiinnostuksen kohteitasi. Työyhteisöömme kuuluu 5 kasvattajaa, hallinnollinen johtaja ja päiväkodin palveluvastaava. Palveluvastaava huolehtii päiväkodin siivouksesta ja ruokailuista sekä auttaa päivittäin ryhmissä.
Haluatko työlläsi vaikuttaa monen lapsen elämään ja varhaisiin vuosiin?
Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja edistät lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Hallitset varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöt ja osaat toteuttaa niitä käytännössä. Suunnittelet, arvioit ja kehität lapsiryhmän pedagogista toimintaa ja vastaat osaltasi laadukkaan pedagogiikan toteutumisesta yksikössäsi. Sinulla on vahva pedagoginen työote, myönteinen ja aktiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata lapset aidosti.
Tarjoamme sinulle:
– Kuukausipalkan 2762,58-3011,25 kokemuksesi mukaan,
– Alueellisen saatavuuslisän kelpoiselle opettajalle 192,36€ kuukaudessa ,
– Innostavan, ketterän ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,
– Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,
– Monipuolisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia,
– Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakin, polkupyörä-, hieronta- ja sekä virike-etu. Katso lisää [täältä](https://www.pilkepaivakodit.fi/pilkelaisten-tyosuhde-edut/).
Työhön valitulta henkilöltä vaaditaan varhaiskasvatuslain mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään sekä voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä.
Lisäksi työssä vaaditaan sujuvaa suomen kielen taitoa.
Kiinnostuitko?
Hae tehtävään lähettämällä hakemus viimeistään 13.5.2025 sähköisen hakemusjärjestelmämme kautta.
Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?
Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia.[Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.](https://pilkepaivakodit.fi/lempeys/)
– [Pilke yrityksenä](https://www.pilkepaivakodit.fi/tietoa-yrityksesta/)
– [Pilke työnantajana](https://www.pilkepaivakodit.fi/pilke-tyonantajana/)
– [Pilkeläisen uratarina](https://www.pilkepaivakodit.fi/tule-toihin-paivakotiin/)
– [Pilkkeen varhaiskasvatus](https://pilkepaivakodit.fi/tag/varhaiskasvatus/)
Pilke Käpälämäki
Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.
Puhelin: +358404566503 Sähköposti: anni.vesalainen@pilkepaivakodit.fi Sijainti: Heinätie 5, 01350 Vantaa
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat