Overview

Varhaiskasvatuksen opettaja, luomoudutko sinäkin lapsista? Meillä on paikka sinulle Hämeenlinnan väen joukossa. Haemme vakituista varhaiskasvatuksen opettajaa 1.8.2025 alkaen.

Liivuoren päiväkoti on kaikessa rikkaudessaan ainutlaatuinen 252 paikkainen/ n.200 lapsen ja noin 50 aikuisen yhteisö, jossa jokainen nähdään omana arvokkaana itsenään. Liivuoren päiväkodissa toimii 4 kpl 1-5-vuotiaiden lasten kylää sekä esiopetuskylä ja esiopetuksen luontoliikuntaryhmä. Kylät jaetaan lakisääteisiin ryhmiin, joissa työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja sekä lastenhoitaja tai kaksi lastenhoitajaa. Toimintamallimme mahdollistaa sen, että lapset saavat kasvaa ja oppia samassa kylässä, samojen kavereiden ja aikuisten kanssa aina esikouluun asti. Meidän ison yhteisömme valtti on monet eri kansalaisuudet ja erilaisuutta arvostava ilmapiiri.

Liivuoren päiväkodissa toimintamme keskiössä on aina lapsi sekä vuorovaikutus lapsen ja henkilökunnan kesken. Lapset oppivat toisiltaan sekä aikuisilta, ja lapset opettavat myös meitä aikuisia. Tule tekemään kanssamme lapsen ja elämän näköistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta.

Sinulta löytyy hyvät vuorovaikutustaidot ja halu tehdä yhdessä. Olet hyvä työkaveri ja levität ympärillesi hyvää mieltä. Sinulta löytyy rohkeutta ja kehittäjämielisyyttä. Aitoa halua rakentaa Hämeenlinnalaisille lapsille onnistuneita päiväkotipäiviä.

Hämeenlinnan kaupungin ulkopuolelta rekrytoitaville kelpoisille vakinaisille ja vähintään 11 kuukaudeksi rekrytoitaville määräaikaisille opettajille myönnämme viikon palkallisen (5 työpäivää) työvapaan.

Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-, kieli- ja kulttuuriryhmien edustajia.

Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.

Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.

Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 20.06.2025 mennessä.

Mikäli sinulle heräsi kysyttävää voit olla yhteydessä Eija Vikmaniin eija.vikman@hmledu.fi p. 040 8696234 tai Johanna Kainlauriin johanna.kainlauri@hmledu.fi p. 0408696462.

Maksettava palkka: Tehtäväkohtainen palkka on vähintään 2865,68 euroa ja työn vaativuuden mukaiset korotukset, jonka lisäksi tehtävästä maksetaan työehtosopimuksen mukaiset kokemukseen perustuvat työkokemuslisät.

Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: Kelpoisuusvaatimus on OVTESin mukainen.

Valitun tulee lisäksi esittää lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi.

Noudatettava koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja hakuaika on 06.20.6.2025.

Hämeenlinnan kaupunki

Sähköposti: eija.vikman@hmledu.fi

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: