Overview
Onko kristillinen kasvatus ja lapset sinun juttusi – tule meille töihin!
Meillä Mikaelin seurakunnassa pääset mukaan kasvatuksen tiimiin kohtaamaan ihania lapsia ja perheitä alueellamme. Tässä tehtävässä toimit hengellisen työn tekijänä ja pääset tukemaan perheitä kristillisessä kasvatuksessa. Saat työskennellä kasvatuksen vastuuryhmässä, johon kuuluu kolme lastenohjaajaa, viisi nuorisotyönohjaajaa, kasvatuksen pappi, nuorten aikuisten pappi sekä kanttori. Tehtävään kuuluu lastenohjaajien esihenkilönä toimiminen ja pääset vastaamaan varhaiskasvatuksen arjen sujuvuudesta. Pääset tekemään työtä myös päiväkerhossa kolme kertaa viikossa, iltapäiväkerhossa muutaman kerran viikossa sekä iltaperhekerhossa muutaman kerran kaudessa. Työhön kuuluu myös ilta- ja viikonlopputöitä, kuten esimerkiksi perhemessut ja puuhapäivät.
Sinulle on luvassa työpaikkaetuja: upeat ja ammattitaitoiset kollegat, työterveyshuolto, sekä työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut.
Työssäsi omaat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, olet valmis tekemään yhteistyötä muiden työalojen ja seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa, olet pedagogiikan ammattilainen ja pidät työskentelystä lasten kanssa. Olet valmis toimimaan eri toimipisteissämme ja liikkumaan näiden välillä.
Varhaiskasvatuksen ohjaajan viran haltijalta sekä pääasiallisesti varhaiskasvatuksen ohjaajan tehtäviä tekevältä viranhaltijalta vaaditaan vähintään 210 opintopisteen laajuinen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi (AMK), joka sisältää vähintään 60 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot sekä 3 §:ssä mainitut opinnot. Aiempi kokemus esihenkilötyöstä ja seurakunnallisesta kentästä katsotaan eduksi.
Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Ennen tehtävän vastaanottamista valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Tehtävään valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Tehtävän palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmä 502:n mukainen eli 2811,89 €/kk. Lisäksi voimme maksaa kokemukseen ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa.
Jätä hakemuksesi 21.5.2025 klo 23:59 mennessä KirkkoRekry-palvelussa. Haastattelut kutsutuille pidetään 26.5. klo 17 alkaen Mikaelinkirkolla (os. Emännänpolku 1, Helsinki)
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat