Overview
Metsäkallion päiväkoti toimii kahdessa eri rakennuksessa. Ylätalossa on pääsääntöisesti nuorimpien ja Alatalossa vanhimpien lasten ryhmät. Ryhmät toimivat pedagogisesti mietityissä pienryhmissä ja välillä koko ryhmänä.
Molempien rakennusten piha-alueet on toteutettu tukemaan pedagogisen toiminnan toteuttamista, leikkiä ja liikuntaa. Meillä on mm. pieni metsä, laakeita ja loivia pulkkamäkiä, katoksia, tasapainoilupaikkoja. Lisäksi hyödynnämme lähialueen liikunta-aluetta, metsiä, Porvarinkadun koulun luistinrataa ja leikkipuistoja.
Varhaiskasvatuksen avustajan tehtäviin sisältyy lapsen päivittäisten toimien tukeminen kaikissa arjen tilanteissa.
Voit olla alalla jo työskennellyt, alan opintoja suunnitteleva tai muutoin sopiva työskentelemään päiväkodissa. Kiinnostuneisuus ja mahdollinen kokemus lapselle annettavan tuen toteuttamismuodoista katsotaan eduksi.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen taito.
Edellytämme kiinnostusta kuntouttavien työtapojen toteuttamiseen yhdessä tiimin kanssa.
Arvostamme positiivista otetta työhön ja tiimityötaitoja.
Tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.
Tehtäväkohtainen palkka on 2086,31€/kk.
Koeaika on 2,5 kuukautta.
Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki (55 §) velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Tuberkuloosikyselynä käytetään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Työsuhde päättyy, mikäli lapsen avustajan tarve päättyy ko. ryhmässä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä