Overview

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN – SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

“Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!”

HAEMME 18.5.2025 MENNESSÄ VAKITUISEEN TEHTÄVÄÄN

Sairaanhoitajaa

Kotisairaalaan

Tehtävänkuvaus

Kotisairaala on osa Palliatiivista keskusta, ja tarjoaa potilaille sairaalatasoista hoitoa kotiin tai esimerkiksi asumispalveluun vietynä. Kotisairaala toimii ympärivuorokauden noin 25 kilometrin säteellä kuntoutumiskeskuksesta. Kotisairaalassa hoidetaan mm. akuutteja infektiopotilaita, sekä palliatiivisen hoidon potilaita (erityisesti kotisaattohoidon tuki ja toteutus).

Työskentelemme potilaan kotona, joten pyrimme huomioimaan sen, että koti on potilaan omaa aluetta ja potilaan itsemääräämisoikeus korostuu. Kotona tapahtuvassa hoitotyössä ovat huomattavassa roolissa myös potilaan läheiset. Hoitajalta tarvitaan ammattitaitoa kuunnella potilasta ja läheisiä sekä arvioida heidän sosiaalisia, psyykkisiä, fyysisiä ja eksistentiaalisia tarpeitaan kokonaisvaltaisesti. Hoitajan ystävällisyys ja empaattisuus auttaa luomaan luottamuksellisen suhteen potilaaseen. Kotikäynnillä hoitajalta edellytetään myös läsnäoloa ja kiireettömyyttä sekä aktiivisen havainnoitsijan roolia.

Tehtävässä menestyminen edellyttää hoitajalta asiantuntemusta ja osaamista palliatiivisesta hoitotyöstä sekä akuuttipotilaiden hoidosta. Kotisairaalan työssä eduksi on kokemus ikäihmisten hoitotyöstä sekä osaamista suorittaa erilaisia toimenpiteitä.

Työaika: jaksotyö, 3-vuorotyö

Työpaikan sijainti: Noljakantie 17Ac, 80130 Joensuu

Kelpoisuusehdot

Sairaanhoitajilta odotamme terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5§:n mukaista laillistusta tai lupaa toimia sairaanhoitajan tehtävissä.

Hakijalta edellytetään ajokorttia.

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 3130,69 euroa / kk.

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

– ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
– työsuhdepolkupyörä
– lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
– lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
– tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella

Lisätiedot

Tehtävien aloitus on sopimuksen mukaan ja otamme hakijoiden toiveet huomioon. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten rohkeasti ilmaise toiveesi, ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Juha Nevalainen p. 013 330 4733 tai juha.nevalainen@siunsote.fi

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 5.5.2025

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagged as: