Overview
TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN – SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
“Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!”
HAEMME 4.5.2025 MENNESSÄ MÄÄRÄAIKAISEEN TEHTÄVÄÄN
Sairaanhoitajaa
Kiteen kotihoitoon ajalle 9.6. – 21.9.2025
Tehtävänkuvaus
Kiinnostaako sinua työ asiakkaiden kodeissa? Nyt olisi erinomainen mahdollisuus lähteä tutustumaan kotihoidon ja kotisairaalan antamiin mahdollisuuksiin!
Kotihoidossa meidän tehtävämme on mahdollistaa ikäihmisten kotona asuminen. Yhteistyössä omaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa toteutamme asiakkaille heidän näköistänsä elämää arjessa. Kotikäynneillä satsaamme inhimilliseen kohtaamiseen.
Kotisairaala on osa Palliatiivista keskusta ja tarjoaa potilaille sairaalatasoista hoitoa kotiin tai esimerkiksi asumispalveluun vietynä. Keski-Karjalan kotisairaala toimii aamu- ja iltavuoroissa Kiteen lisäksi Tohmajärvellä ja Rääkkylässä, nyt haemme työntekijää nimenomaan Kiteen alueelle. Kotisairaalassa hoidetaan mm. akuutteja infektiopotilaita (esim. iho-, virtsatie- ja hengitystieinfektiot, sepsis, leikkaushaava- ja proteesi-infektiot) ja palliatiivisen hoidon potilaita (erityisesti kotisaattohoidon tuki ja toteutus). Kotisairaalassa työskentelee sairaanhoitajia.
Työaika on jaksotyö.
Työyhteisön esittely
Meille työntekijät ovat perhe, ja pyrimme luomaan ilmapiirin, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi. Kotihoidossa pääset todella näkemään työsi merkityksen, sillä autat asiakkaitamme elämään täyttä ja itsenäistä elämää omassa kodissaan. Arvostamme jokaisen työntekijän panosta, ja tuemme sinua ammatillisessa kasvussasi sekä tarjoamme mahdollisuuksia kehittää osaamistasi.
Tiimimme voima perustuu vahvaan yhteistyöhön ja avoimeen kommunikaatioon. Työskentelemme yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi ja toistemme tukemiseksi haasteiden edessä. Tarjoamme myös mahdollisuuden osallistua tiimikokouksiin ja vaikuttaa työskentelytapoihin. Arvostamme ideoitasi ja näkemyksiäsi, jotka auttavat meitä kehittämään toimintaamme entistäkin paremmaksi.
Työpaikka sijaitsee osoitteessa Hovintie 3, 82500 Kitee.
Kelpoisuusehdot
Sairaanhoitajilta odotamme terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5§:n mukaista laillistusta tai lupaa toimia sairaanhoitajan tehtävissä.
Palkkaus ja edut
Tehtäväkohtainen palkka on: 3170,69 euroa / kk.
Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten
– työsuhdepolkupyörä
– ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
– lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
– lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
– tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Lisätiedot
Tehtävien aloituksesta ja kestosta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun.
Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Tehtävässä on koeaika.
Lisätietoja antaa palveluesihenkilö Soili Tiittanen puh. 013 330 9425 tai Soininen Satu 013 330 6340.
Tehtävään haetaan sähköisesti.
Joensuussa 17.4.2025
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat