Overview
Haemme vakituista sairaanhoitajaa Liuskallion asumisyksikköön Mynämäelle. Kodikkaan yksikkömme asukkaina on 14 aikuista kehitysvammaista, jotka tarvitsevat arjessaan monenlaista apua, hoivaa ja tukea. Tarjoamme ympärivuorokautista asumista 11 asukkaalle sekä yhteisöllistä asumista omissa asunnoissa 3 nuorelle kehitysvammaiselle. Yksi asukaspaikka on varattu lyhytaikaiseen asumiseen ja asumisvalmennukseen. Liuskallio on asukkaidemme koti, joten tavanomaisen arjen lisäksi meillä järjestetään mm. grillibileitä, karaokeiltoja, ulkoillaan ja lähdetään Myllyyn shoppailemaan, kesäteatteriin tai vaikka vaan kahville.
Liuskallio sijaitsee maaseudulla Mynämäen keskustan tuntumassa, yksikkö on perustettu 2017 ja tilat on uudet ja esteettömät. Meitä on täällä lähihoitajia, ryhmäavustajia, asumisen ohjaaja, sairaanhoitaja ja palveluvastaava. Teemme töitä sen eteen, että asiakkaamme saavat elää omannäköistä elämää – tule sinäkin työskentelemään innostavaan työyhteisöömme!
Sairaanhoitajana vastaat yksikön lääkehoidosta, asukkaiden terveydenhuollon palveluiden organisoinnista, lääkehoitoluvista ja kehität yksikön lääkehoitoon liittyviä asioita. Asukkaamme ovat kehitysvammaisia aikuisia, joilla osalla on vaikeita eteneviä sairauksia ja sairaanhoitajan työhön kuuluu asukkaiden perushoitoa ja ohjausta. Meillä on käytössä toimivat apuvälineet ja esteettömät tilat. Tarjoamme sinulle hyvän mahdollisuuden käyttää osaamistasi monipuolisesti asukkaidemme hyväksi. Meillä on pääasiassa hyvin turvallista, rauhallista ja aikaa tehdä työ hyvin. Toivomme sinun olevan aktiivinen ja innostunut kehittämään työtä osana tiimiä asukkaidemme hyvän elämän varmistamiseksi. Monipuolisessa työssäsi sinua tukevat hyvä perehdytys ja moniammatillinen työyhteisö, jossa sinä toimit hoitotyön asiantuntijana.
Työ on 2-vuorotyötä ja vuorot ovat pääsääntöisesti arkisin ja aamupainotteisia. Meillä on autonominen työvuorosuunnittelu, joten pääset itse vaikuttamaan omiin työvuoroihisi ja sovittamaan työtä ja omaa elämääsi saumattomasti yhteen.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.
Eduksi katsomme kokemuksen kehitysvammatyöstä sekä kiinnostuksen alaa kohtaan. Erilaisten kommunikaatiomenetelmien ja tukiviittomien osaaminen on hyödyksi. Tärkeintä on kuitenkin ymmärrys ja halu oppia erilaisuudesta – tarvitset avointa asennetta ja reipasta työotetta.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana.
Voit tutustua yksikkömme arkeen Instagramissa nimellä Liuskallion asumisyksikkö.
Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.
1.1.2025 lukien tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen rikosrekisteriote vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Olemme savuton työpaikka.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä