Overview
Tule mukaan tiimiimme, jossa pääset tekemään merkityksellistä ja monipuolista työtä neurologisten ja ortopedisten potilaiden kuntoutuksen parissa. Vaativan kuntoutuksen osasto sijaitsee Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa.
Sairaanhoitajana suunnittelet, toteutat ja arvioit potilaiden hoitoa ja kuntoutusta moniammatillisen työryhmän jäsenenä. Työ on aidosti innostavaa, palkitsevaa ja tarjoaa mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen. Hoitajien ja lääkärin lisäksi työyksikössä työskentelevät toiminta-, puhe- ja fysioterapeutit. Tavoitteena on, että kuntoutuja kotiutuu omaan kotiin.
Arvostamme hakijalta erityisesti yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, oma-aloitteisuutta, avointa mieltä ja sitoutumista oman ammattitaidon sekä työyhteisön kehittämiseen. Työ on kolmivuorotyötä, jossa yövuorojen osuus on vähintään kolme yötä kolmen viikon työvuorolistassa. Tehtävään valinnassa painotamme sopivuutta tehtävään.
Kelpoisuusehtona terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (AMK) tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, sairaanhoitajan tutkinto. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.
Palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Koeaika 4 kk.
Vastaanotamme hakemukset Kuntarekryssä. Työntekijät voidaan testata huumausaineiden varalta.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä