Overview

Iin kunnan opetuspalveluihin haetaan resurssiopettajaa Valtarin koululle (7-9lk) määräaikaisesti ajalle 4.8.2025-31.7.2026.

Tehtävään kuuluu ryhmäkohtaisen tuen antaminen yläkoulussa tuen uudistuksen mukaisesti. Toimipaikkana on Valtarin koulu ja tehtävä on sivistysjohtajan alaisuudessa. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on luokanopettajan, erityisopettajan tai aineenopettajan pätevyys.

Valtarin koulu on kasvava yläkoulu, jossa on 440 oppilasta ja henkilökuntaa on 65. Oppiminen, opiskelu ja ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen ovat ydin, jonka ympärille toimintamme rakentuu. Kehitämme koulun ilmapiiriä turvallisuuden, yhteisöllisyyden ja vastuuntunnon periaatteille. Rakennamme oppimista vahvojen perustaitojen, digitaalisuuden, toiminnallisuuden ja positiivisen pedagogiikan varaan. Koulumme hyvinvointi koostuu toimivasta arjesta, positiivisesta ja kannustavasta ilmapiiristä sekä aktiivisesta hyvinvoinnin kehittämisestä.

Opettajan kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan OVTES:n mukaan. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Haastattelut pidetään 15.5. klo 13-14. Haastattelun yhteydessä hakijan tulee esittää alkuperäiset kelpoisuuden osoittamat todistukset. Valinta tehdään painottaen haastattelussa esille nousevia henkilökohtaisia ominaisuuksia ja vuorovaikutustaitoja.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: