Overview
Etsimme kasvavaan joukkoomme ammattilaisia opiskeluhuollon psykologipalveluihin. Palvelua järjestetään Kainuun hyvinvointialueen kuntien ja kaupunkien esi- ja perusopetuksen, toisen asteen ja opistojen opiskelijoille Kajaanissa, Suomussalmella, Paltamossa sekä Ristijärvellä.
Opiskeluhuollon psykologipalvelua tuotetaan pääsääntöisesti lähipalveluna. Soveltuvin osin (esimerkiksi tutkimuslausunnot) palvelua voidaan tuottaa myös etäpalveluna. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti arkisin oppilaitosten loma-aikojen ulkopuolella.
Kilpailukykyinen palkkaus neuvoteltavissa osakokonaisuuksien mukaan. Työtä on mahdollista toteuttaa työntekijänä tai ammatinharjoittajana. Koulu- ja nuorisopsykologilta edellytetään laillistetun psykologin pätevyyttä, perehtyneisyyttä oppimisen prosesseihin ja oppimisvalmiuksiin sekä psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen, ajantasaisten psykologisten tutkimusmenetelmien hallintaa ja kykyä yhteistyöhön lasten ja nuorten opiskeluhuollon verkoston kanssa.
Jos kokemuksesi on riittävä ja tehtävä kiinnostaa, laitathan meille viestiä. Ohjaamme sinut pian eteenpäin sujuvassa ja helpossa hakuprosessissamme.
Rekrytointiasiantuntija Onni Oja, onni.oja@terapiatalonoste.fi
Rekrytointiasiantuntija Emilia Viljakka, emilia.viljakka@terapiatalonoste.fi
Terapiatalo Noste pähkinänkuoressa:
Terapiatalo Noste on vuonna 2019 perustettu kotimaisessa omistuksessa oleva, itsenäinen ja riippumaton terapiatalo. Olemme moniammatillinen ja osaava joukko psykoterapeutteja, psykiatreja, psykologeja, ravitsemus- ja seksuaaliterapeutteja sekä muita mielenterveysalan ammattilaisia. Meitä nostelaisia on tänään jo yli 500 ja toimimme yli 30 eri paikkakunnalla, yli 40 toimipisteen voimin.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat