Overview
Projektikoordinaattori
vastaa hankkeiden käytännön toteutuksesta ja raportoinnista Kainuun osalta
osallistuu kansainväliseen toimintaan pääpartnerien ja muiden hankekumppaneiden kanssa suunnitellen ja toteuttaen yhteistä toimintaa
toteuttaa hankkeen toimintaa, työpajoja, opintomatkoja ja verkostoitumistilaisuuksia niin livenä kuin verkossa
toteuttaa hankeviestintää monikanavaisesti.
Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta hanketyöskentelystä ja kansainvälisestä yhteistyöstä, hyvää kielitaitoa, viestintäosaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme hankeosaamista, kokemusta kulttuurin ja/tai matkailun kehittämisestä, kansainvälisyydestä sekä viestinnästä.
Työ alkaa sopimuksen mukaan elokuussa 2025 ja jatkuu touko-kesäkuuhun 2026 saakka, tai muuten hankkeen mukaisesti. Työ on kokopäiväinen tai sopimuksen mukaan. Työsuhde on määräaikainen hankerahoituksen kestosta johtuen. Työ edellyttää matkustusvalmiutta niin Kainuun kunnissa kuin jonkin verran myös hankekumppaneiden alueilla, ja joustavuutta työaikojen suhteen tilaisuuksien aikana. Työhön voi kuulua myös muita työnantajan järjestämiä tehtäviä.
Tarjoamme sinulle:
mahdollisuuden päästä kehittämään Kainuun matkailu – ja kulttuurialan toimintaa sekä omaa ammattitaitoasi kansainvälisessä hankkeessa,
mukavan työyhteisön tuen,
modernit työskentelyvälineet, työtilat Kainuun liitossa, hybridityömahdollisuus.
Palvelussuhteen ehtoihin noudatetaan KVTES:ia. Koeaika tehtävässä on neljä kuukautta.
Tule Rekryareenan linjoille kuulemaan lisää tästä avoimesta työpaikasta torstaina 8.5. klo 11. Pääset katsomaan sen tästä https://rekryareena.fi/video/kainuun-liittoon-projektikoordinaattoriksi/ . Voit kysyä omia kysymyksiä suorassa lähetyksessä. Jos et pääse paikalle lähetykseen niin voit laittaa kysymyksiä myös ennakkoon ja katsoa tallenteen jälkikäteen. Vieraana studiossa on Kainuun liiton Minna Komulainen, jolta kuulet lisää projektikoordinaattorin toimesta.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä