Overview
Seinäjoen kaupungin opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen kielten lehtorin sijaisuus Toivolanrannan yhtenäiskoululle ajalle 4.8.-19.12.2025
Tulevana lukuvuonna tehtävään kuluu engalnnin ja ruotsin opetusta.
Toivolanrannan yhtenäiskoulussa opiskelee yhteensä 300 oppilasta luokilla 1-9. Koulumme toiminta-ajatuksena on tarjota oppilaille yhtenäinen koulupolku koko perusopetuksen ajaksi ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan saakka. Yleisopetuksen luokkien lisäksi koulussa toimii erityisluokkia. Vahvuutenamme on toimiva yhteistyö opetusjärjestelyissä aineen-, luokan- ja eritysopettajien kesken sekä yhtenäiskoulumallin edelleen kehittäminen.
Palkkaus on OVTES:n mukainen.
Edellytykset: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset asetuksen (14.12.1998/986) mukaisesti.
Hakemukset kuntarekry.fi -palvelun kautta 9.6.2025 klo 12:00 mennessä.
Kelpoisuutta osoittavat asiakirjat sekä CV liitetään sähköiseen hakemukseen esimerkiksi pdf-tiedostona
Alkuperäiset kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset pyydetään esittämään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tehtävään valitun on viimeistään 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksisaannista toimitettava
-lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote
Tehtävässä noudatetaan 2 kk:n koeaikaa.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä