Overview

Haemme perhetyöntekijää sijaisuuteen Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle Hämeenlinnaan lastensuojelun avohuoltoon. Lastensuojelun avohuoltoa toteutetaan hyvinvointialueella asiakaslähtöisesti ja joustavasti, joten työhön voi sisältyä vaihtelevasti myös liikkumista eri puolilla Kanta-Hämeen maakuntaa. Sijaista haetaan mahdollisimman pian ja sijaisuus voidaan täyttää tässä vaiheessa 31.12.2025 saakka.

Perhetyöntekijän työ on moniammatillista systeemistä asiakas- ja tiimityötä lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa olevien lasten ja perheiden asioissa. Sijaista haetaan nyt Loisto tiimiin, jossa on kaksi perhetyöntekijää, kolme sosiaalityöntekijää sekä yksi sosiaaliohjaaja. Tehostettu perhetyö on intensiivistä, asiakassuunnitelmaan perustuvaa muutostyötä sekä usein perheen kriisitilanteeseen liittyvää erityistä tukea ja ohjausta. Tavoitteena on perheiden elämänhallinnan ja omien voimavarojen käyttöönoton tukeminen.

Perhetyöntekijän työ vaatii osaamista lastensuojelun palvelutehtävästä. Tehtävässä luetaan eduksi tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä, taito kohdata lapsia ja vanhempia. lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tuntemus, kyky käyttää erilaisia työskentelymenetelmiä sekä tietoa päihde-, mielenterveys-, väkivalta- ja parisuhdetyöstä.

Oma Hämeellä on käytössä laajalti työsuhde-etuja:
– Lounasetu
– Työmatkaetu
– Kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntaetu Epassi Flex
– Työterveys Terveystalossa

Kelpoisuusvaatimuksena on sosionomi (AMK) tai muu sosiaalialalle soveltuva AMK tutkinto. Edellytämme ajokorttia. Hämeenlinnan toimipisteellä työntekijöidemme käytettävissä on neljä yhteiskäyttöautoa työajoihin ja lisäksi työntekijöillä on oman auton käyttöoikeus. Oman auton voi parkkeerata veloituksetta toimistomme vieressä sijaitsevaan pysäköintihalliin. Odotamme sinulta joustavaa ja itsenäistä työtapaa, hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä toimia rakentavasti moniammatillisessa tiimissä sekä taitoa hallita kokonaisuuksia. Luemme eduksi kokemuksen lastensuojelun työstä. Tarjoamme sinulle timanttisen tiimin ja kattavan perehdytyksen!

Tehtäväkohtainen palkka on 2901,25 €/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme kokemukseen perustuvaa lisää, jonka määrä voi olla 0% – 8 %. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä tiistaina 20.5. klo 15.00. Hakemus tulee jättää Kuntarekry -järjestelmän kautta. Haastattelut pidetään torstaina 22.5. klo 13-17 välisenä aikana.
Valitun tulee esittää rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisterilain (770/1993) 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista.Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Työsuhteessa on koeaika. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää
rokotussuojaa.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä