Overview

Palvelukeittiöön ruuat tulevat tuotantokeittiöltä ja osa valmistetaan paikan päällä. Työtehtävät ovat siis erilaisia ruoan lämmittämiseen, kypsentämiseen (mm. aamupuuro ja erilaiset energialisäkkeet) sekä esille laittoon liittyviä tehtäviä ja astiahuoltoa. Sinun ei tarvitse olla kokki, mutta olisi tärkeää, että sinulla on ruoanvalmistusosaamista ja hallitset erilaiset erityisruokavaliot. Palveluvastaavana vastuullasi on myös omavalvonta, ruokien tilaaminen tuotantokeittiöltä sekä muut tuote- ja tarviketilaukset. Palveluvastaavan työt sisältävät myös laitoshuolto- ja puhtauspalvelutehtäviä.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Kuikkalemmen päiväkodilla palveluvastaavan työtä tehdään ma-pe klo 7.0015.09. Työt alkavat nopeastikin toukokuun aikana.

Miksi valita meidät?

Työyhteisö on meidän voimavara. Meillä on turvallinen ja kannustava työilmapiiriä, jossa sinun työpanostasi arvostetaan. Työmme perustuu merkityksellisyyteen ja työyhteisömme ammattiylpeyteen me emme jätä työkaveria tai asiakasta pulaan. Monimuotoisuus on meillä rikkaus ja meille saat tulla töihin juuri sellaisena kuin olet.

Näiden lisäksi tarjoamme mm.:

– mahdollisuuden hankkia lisäkoulutusta työnohessa oppisopimuskoulutuksella
– kattavat työterveyspalvelut
– hyvät vuosilomaetuudet
– työvaatteet ja -jalkineet
– Epassin, työsuhdepyöräedun sekä alennuksia yhteistyökumppaneiltamme

Mitä toivomme sinulta?

Olisi huippua, jos sinulta löytyy soveltuva ruokapalvelu- tai ravintola-alan tutkinto ja aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä. Asiakaslähtöinen toimintatapa, joustavuus ja omatoiminen työote sekä hyvät tiimi- ja vuorovaikutustaidot ovat avainasemassa tehtävässä onnistumiseen. Palveluvastaavalta toivomme ammattitaitoa ja asiantuntemusta yksikön palvelulupauksen lunastamisen varmistamiseksi. Palveluvastaavan työt sisältävät myös laitoshuolto- ja puhtauspalvelutehtäviä, jonka vuoksi hakijan eduksi katsotaan monipalveluosaajan kokemus.

Toivomme, että olet vastuullisella asenteella varusteltu tiimipelaaja ja sovellut persoonaltasi päiväkotimaailmaan. Työskentelemme lähellä asiakkaita ja toivomme, että hymysi ja ystävällisyyteni tarttuvat myös heihin. Hakijalta edellytetään tietämystä erityisruokavalioista sekä kokemusta Aromi14-tuotannonohjausjärjestelmästä. Hyvät tietotekniset taidot ovat tehtävässä muutoinkin eduksi. Edellytämme myös hyvää suomen kielen taitoa sekä hygieniapassia.

Palkkaus on AVAINTESin mukainen. Peruspalkan lisäksi maksetaan mahdollinen kokemusvuosilisä, mikäli hakijalla on aikaisemmin hankittua hyväksi luettavaa työkokemusta.

Tule tekemään merkityksellistä työtä ja laite meille hakemus! Huomioithan, että haastattelemme mahdollisesti jo hakuaikana ja teemme valintoja sopivan osaajan osuessa kohdalle.

Mikäli sinulle jäi kysyttävää tehtävästä tai meillä työskentelystä, palveluesihenkilö Jaana Karhu-Knuutinen juttelee mielellään kanssasi lisää. Jaanan tavoitat numerosta p. 0444260651.

Servica on Pohjois-Savon suurimpia työnantajia. Palvelumme koostuvat ruoka-, kuljetus- ja välinehuoltopalveluista, laitoshuollon ja tekniikan palveluista sekä materiaalilogistiikan kokonaispalveluista. Olit sitten kokenut konkari tai alalla ensiaskelia ottava, meillä pääset osaksi yli 1 800 osaajan työyhteisöä. Servicassa pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä, sillä ilman meitä jäisi monen muun työ tekemättä. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja vastuullisuus ovat työmme tienviittoja, ja haluamme olla aina luottamuksen arvoisia. Teemme työtä ihmiseltä ihmiselle ja palvelemme sydämellä, ja se näkyy kaikille asiakkaillemme. Meillä on rohkeutta ja tahtoa pyrkiä parempaan.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä