Overview
Tule mukaan ammattitaitoiseen tiimiimme tukemaan nuorten oppimista kannustavassa ympäristössä! Etsimme päätoimista tuntiopettajaa, samanaikaisopetus, Vähäjärven kouluun määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026 tai sopimuksen mukaan.
Opetus ja koulutus Pirkkalassa
Pirkkalassa asuu Suomen neljänneksi koulutetuin väestö. Laadukasta koulutusta arvostetaan ja siihen panostetaan. Pirkkalassa on neljä alakoulua, kaksi yhtenäiskoulua ja yhteislukio. Kouluissa opiskelee lähes 3000 lasta ja nuorta, joiden tietoja ja taitoja kartuttaa noin 340 ammattilaista. Uudet koulurakennuksemme tarjoavat työlle viihtyisät ja toimivat puitteet.
Pirkkala on ollut edelläkävijä suomalaisen koulujärjestelmän uudistajana. Jatkamme edelleen koulutyön kehittämistä samalla intohimolla ja ennakkoluulottomuudella. Kouluissa työskennellään tiimitoiminnan ja jaetun johtajuuden kautta. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen, vahvuuspedagogiikka, teknologian uudet mahdollisuudet ja kestävä kehitys näkyvät arjessa yhä vahvemmin. Suurimmalle osalle kouluistamme on myönnetty ympäristökasvatuksen Vihreä lippu.
Pirkkalan esi- ja perusopetuksessa panostetaan oppilaiden hyvinvointiin, oppimisen tukeen ja opiskeluhuoltoon yhteistyössä Pirkanmaan Hyvinvointialueen kanssa.
Vähäjärven koulu
Vähäjärven koulun uusi innostava, turvallinen ja terveellinen koulurakennus on otettu käyttöön kokonaisuudessaan syksyllä 2024. Saman katon alla opiskelevat sekä perusopetuksen vuosiluokat 0-9 että varhaiskasvatuksessa olevat lapset. Vähäjärven koulu tarjoaa yhtenäisen kasvun ja opin polun yli 1 200 lapselle ja nuorelle. Rakennuksesta löytyy myös nuorisotila, ja tiloja käyttää lisäksi Pirkan opisto. Opetushenkilöstöä talossa työskentelee yhteensä noin 150. Koulun kanssa samalla tontilla sijaitsee Pirkkalan vapaa-aikakeskus, jonka laajennusosa valmistui myös syksyllä 2024. Liikunnanopetus järjestetään suurelta osin vapaa-aikakeskuksella.
Yhtenäiskoulussa opiskeleminen mahdollistaa joustavamman oppimisen ja oppilaiden siirtymisen luokalta toiselle ilman suuria muutoksia ympäristössä ja opetusmenetelmissä. Tavoitteena onkin tukea oppilaiden kasvua ja kehitystä parhain mahdollisin tavoin aina esikoulusta jatko-opintoihin saakka.
Arkea sujuvoittaa koulutalon selkeä arkkitehtuuri: Versoksi nimetyssä talossa on omat alueensa päiväkodille, lastentalolle, alakouluikäisten opetukselle ja aineenopetukselle. Tilat muuntuvat joustavasti tarpeen mukaan eri-ikäisille oppijoille. Vuosiluokat 3-9 opiskelevat taito- ja taideaineet yhteisissä tiloissa. Päiväkoti aloittaa toimintansa syksyllä 2025.
Työnkuva
Tehtävänä on aineenopetuksen samanaikaisopettajan tehtävät luokilla 7-9. Tehtävä painottuu ryhmäkohtaisen tuen (samanaikaisopetus, opetuskielen tukiopetus) antamiseen matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa. Opetusvelvollisuus tehtävässä on 24 viikkotuntia.
Osaaminen ja kelpoisuus
Arvostamme työkokemusta yläkoulun matemaattisten aineiden opettamisesta tai samanaikaisopettajana/erityisopettajana toimimisesta yläkoulussa. Odotamme hyviä yhteistyötaitoja sekä halua ja kykyä työskennellä työparina aineenopettajan kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) mukainen perusopetuksen aineenopettajan kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Valitun tulee esittää ennen virkasuhteen vastaanottamista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.
Palvelussuhde
Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävässä on opetustyöaika. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES).
Haku
Jos koet intohimoa opettamiseen ja haluat työskennellä kannustavassa ympäristössä, tämä tehtävä voi olla juuri sinulle! Älä jätä tilaisuutta käyttämättä – täytä hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi ja tule rakentamaan innostavaa oppimisyhteisöä kanssamme. Hakuaika päättyy 6.6.2025 klo 15:00. Haastattelemme hakijoita jo hakuajalla. Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset on esitettävä haastattelun yhteydessä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä