Overview

Tehtävän vastuualueena on varhaisnuorisotyö sisältäen toiminnan kehittämistä, retki- ja leirityötä, yhteistyötä koulujen kanssa (koulukirkot, oppituntivierailut). Työajasta 40% sijoittuu varhaiskasvatukseen, jolloin toimit erityisesti iltapäiväkerhossa sekä perhetoiminnassa. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä sekä osallistumista rippikoulutyöhön ja satunnaisesti nuorisotyöhön.

Tulet työskentelemään itsenäisesti, yhdessä varhaiskasvatuksen tiimin ja toisen nuorisotyönohjaajan kanssa.

Arvostamme monipuolista kokemusta alakouluikäisten kanssa työskentelystä, iltapäiväkerhosta sekä perhetoiminnasta.

Virka tulee ottaa vastaan 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan. Kyseisen viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 164) mukainen nuorisotyönohjaajan viranhaltijan kelpoisuus. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika.
Palkkaus on KirVesTes vaativuusryhmän 503 mukainen (2 957,24€) + mahdolliset kokemuslisät. Viranhaltijan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen ja ennen viran vastaanottamista valittavan on esitettävä rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat