Overview
Nurmijärvi paremman arjen ilmiö
Nurmijärvi on reilun 44 000 asukkaan kasvukunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Koulutuspalveluissa työskentelee noin 600 kasvatus- ja opetusalan ammattilaista.
Oletko sinä uusi ilmiöntekijä?
Koulutuspalvelut hakee päätoimista tuntiopettajaa lukuvuodeksi 20252026
LUOKANOPETTAJAKSI Klaukkalan kouluun (PT53)
Tule osaavaan joukkoomme tekemään kanssamme laadukasta ja ajanmukaista perusopetusta. Haemme yhteistyökykyistä, kehittymismyönteistä ja positiivisen työotteen omaavaa pedagogia. Oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointi sekä yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä.
Klaukkalan koulu on noin 500 oppilaan alakoulu Klaukkalan keskustassa. Koulussamme toimivat yleisopetuksen luokkien lisäksi alueelliset oppimisen tuen pienluokat. Meille tärkeää on toimia yhteistyössä arvostaen toinen toisiamme.
Etsimme luokanopettajaa, jolla innostus, yhdessä tekeminen ja oppilaslähtöisyys ovat luontainen tapa toimia.
Tehtävään on liitetty kovien materiaalien käsityö isommille oppilaille sekä musiikin opetus. Toivomme hakijalta kokemusta tai taitoa näiden aineiden opettamiseen.
Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Virkasuhteeseen valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan neljän (4) tai kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Klaukkalan koulun rehtori Terhi Hynninen, puh. 040 317 4163.
Hakuaika päättyy 24.6.2025 klo 16.00. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Odotamme yhteydenottoasi.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä