Overview
Haemme Myllypuron peruskouluun luokanopettajaa kolmannelle luokalle ajalle 1.8.2025-31.7.2026.
Myllypuron peruskoulussa on noin 950 oppilasta ja kollegoita lähes 100. Koulussamme annetaan kielirikasteista ja kaksikielistä opetusta (suomi-venäjä). Kieliohjelmamme on monipuolinen ja valinnaisissa opinnoissa korostuvat taito- ja taideaineet. Meillä on perusopetuksen ryhmien lisäksi useita lähikoulun erityisluokkia, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä yleisopetuksen luokkien kanssa.
Koulussamme on osaava, pysyvä ja monipuolinen henkilökunta, joka kehittää toimintaa yhdessä. Tuemme yhteisopettajuutta ja arvostamme yhdessä tekemistä.
Myllypuron peruskoulu sijaitsee luonnon läheisyydessä ja hyvien liikuntamaastojen ja -paikkojen vieressä. Pihapiirissämme on kolme rakennusta, joissa opiskelee eri-ikäisiä oppilaita. Rakennukset on remontoitu lähiaikoina, joten meillä on monipuolisia oppimisympäristöjä, mukaan lukien koulun piha-alueet.
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-palkat-ja-palkitseminen.
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä