Overview
Sijoituspaikkakuntasi on Rovaniemi, mutta opetusta ja ohjausta voi olla myös muilla REDUn koulutuspaikkakunnilla.
Lehtorina tehtävääsi kuuluu kone- ja tuotantotekniikan, hitsauksen ja koneistamisen, opettamista ja ohjaamista oppilaitoksessa ja työpaikoilla asiakkaiden työympäristöissä. Ohjaat nuoria ja aikuisia saavuttamaan tutkinnolle asetetut tavoitteet. Ammatilliseen koulutuksen kehittäminen yhdessä kollegojen kanssa on myös osa tehtävääsi.
Edellytämme asetuksen 986/1998 mukaista ammatillisen opettajan kelpoisuutta.
Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on valmiutta tiimiopettajuuteen ja tiimeissä toimimiseen. Omaat hyvät yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaidot sekä sinulla on omatoiminen, kehittävä, laatutietoinen, joustava ja yhteistyöhön perustuva työote erilaisissa verkostoissa. Tehtävä edellyttää myös matkustusvalmiutta. Eduksi katsomme, mikäli sinulla on kokemusta opettajana toimimisesta.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, koeajan jälkeen mahdollisuus työsuhdepyöräetuun sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi.
Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen neljän kuukauden koeaika. Tehtävän palkkaus on OVTES:n mukaan
https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot
Mikäli tehtävä herätti mielenkiintosi, jätäthän hakemuksesi viimeistään 13.5.2025 klo 20.00.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat