Overview
Etsimme innostunutta lähijohtajan sijaista Turun ensi- ja turvakoti ry:n avopalveluyksikköön!
Turun ensi- ja turvakoti ry:n avopalveluyksikön lähijohtaja jää vuoden toimivapaalle, ja haemme hänen sijaisekseen johtamisesta, esihenkilötyöstä ja perheille tuotettavista merkityksellisistä palveluista innostuvaa tekijää.
Lähisuhdeväkivaltatyö Pilari tuottaa matalan kynnyksen apua lähisuhdeväkivallan kaikille osapuolille. Lähijohtajana toimit Pilarin vastuuhenkilönä ja timanttisten asiakas- ja hanketyön ammattilaisten lähiesihenkilönä. Vastaat yksikön arjesta ja katsot samalla tulevaisuuteen. Tehtäviisi kuuluvat mm. toiminnan johtaminen (suunnittelusta arviointiin), asiakastyön laadun varmistaminen, yhteistyöverkostojen ylläpito ja kehittäminen. Tehtävään kuuluu myös yhdistyksen yhteisten tehtävien, kuten kansalaistoiminta, edistämistä ja lähijohtaja on johtoryhmän jäsen.
EDELLYTÄMME sinulta:
– soveltuvaa sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkintoa,
– käytännön kokemusta johtamisesta ja esihenkilötyöstä sote-palveluissa ja
– kokemusta tiedolla johtamisesta (esim. osaat tulkita ja hyödyntää talouden lukuja ja toiminnan lukuja, kuten vaikuttavuutta)
EDUKSI luemme:
– lähisuhdeväkivaltatyön tuntemuksen,
– avustusten tai hankkeiden hallinnointiosaamisen (esim. STEA- tai ESR) ja
– esiintymis-/kouluttajakokemuksen
ODOTAMME sinulta itsenäistä työotetta ja hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kuuntelemme mielellämme näyttöjäsi aiemmista tehtävistäsi ja mikä motivoi sinua hakemaan avoinna olevaa tehtävää.
TARJOAMME sinulle:
– hyvän perehdytyksen, esihenkilön ja nimettävän kollegan tuen,
– säännölliset työnohjaukset ja hyvät työterveyspalvelut sekä
– ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut
NOUDATAMME Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Ennen työn aloittamista pyydämme näyttämään rikosrekisteriotteen, perustuen Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalakiin (741/2023, 28 §).
Toivomme, että valittava henkilö voi aloittaa tehtävässä 30.6.2025. Sijaisuus kestää 31.7.2026 asti. Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa.
HAKEMINEN:
Lähetä hakemuksesi ja CV kehittämispäällikkö Pilvi Rantaselle osoitteeseen pilvi.rantanen@tuentu.fi viimeistään pe 16.5.2022 klo 12.
Haastattelut toteutamme 21.-22.5.2025 ja mahdollisen toisen kierroksen haastattelut 27.5.2025.
LISÄTIETOJA tehtävästä:
Kehittämispäällikkö Pilvi Rantanen (koko tehtävään liittyen) puh. 050 466 5575 pe 9.5. klo 11-13 ja ke 14.5. klo 13-14.
Pilarin lähijohtaja Maarit Kangas (tehtävän sisältöasioihin liittyen) puh. 050 408 1806 to 8.5. klo 12-14 ja ti 13.5. klo 9-11.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat