Overview
City-koti sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin, meren ja Sapokan puiston läheisyydessä. City-kodin ympärivuorokautisen palveluasumisen kokonaisuuden muodostavat 40-paikkainen Lehmuskoti ja 30-paikkainen Saarnikoti.
Meillä pääset työskentelemään yhdessä moniammatillisen ja osaavan tiimin kanssa. Tiimi koostuu lähihoitajien lisäksi sairaanhoitajista, asumispalveluohjaajasta, hoiva-avustajista ja kotiavustajista. Toteutamme tiimityötä ja vastuuhoitajuutta, jotta asukkaiden oma näkemys tulisi osaksi arkea. Kouluttaudumme ja pidämme itsemme ajan tasalla. Tavoitteenamme on, että asukkailla olisi mukavaa ja meillä olisi yhdessä hauskoja hetkiä.
Sovit hyvin tiimiimme, jos olet avoin, lämminhenkinen, vastuullinen ja yhteistyökykyinen lähihoitaja sekä olet kiinnostunut työskentelemään kanssamme asukkaiden hyvän arjen toteuttajana. Voit olla vastavalmistunut tai vanha konkari, meillä saat hyvän perehdytyksen ja tuemme toisiamme päivittäisessä työssä. Työnantajana tarjoamme mm. mahdollisuuden kehittää työtä ja Epassi-edun. Työ on kolmivuorotyötä.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Valviran rekisteröinti sekä lääkehoidonosaamisen päivitys ja tentin hyväksytty suoritus viiden vuoden välein. Lääkeosaamisen voi päivittää myös työn alkaessa.
Valitun on esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä käytävä huumausainetestissä. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalakiin perustuen pyydämme yli kolmen kuukauden mittaisissa palvelussuhteissa työntekijää toimittamaan rikosrekisteriotteensa työskennellessään iäkkäiden henkilöiden parissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ennen tehtävässä aloittamista edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja tartuntatautilain 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Odotamme kuulevamme sinusta! Haastattelemme ja teemme valintoja mahdollisesti jo hakuaikana.
Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja pyrimme tutustumaan siihen jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat