Overview
Haluatko työskennellä varastossa, jossa jokaisella työntekijällä on mahdollisuus olla mukana kehittämässä työympäristöä? Haluatko kuulua kannustavaan, positiiviseen ja aikaansaavaan työyhteisöön, jossa ahkerasti tehdystä työstä palkitaan aidosti?
Haemme nyt asiakkaallemme Meira Novalle Tuusulaan varastotyöntekijää yövuoroon. Työt on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan kesäkuun aikana. Tehtävä on aluksi määräaikainen vuoden loppuun asti, mutta hyvällä työntekijällä on mahdollisuus pitkäkestoiseen työsuhteeseen. Työtehtävät pitävät sisällään pääosin lähettämöön liittyviä työtehtäviä kuten kuljetusyksiköiden yhdistelyä, lastausta ja järjestelyä. Myös muut yleiset varastotehtävät ovat mahdollisia. Työvuoro tehdään aina klo 22-06 siten, että työviikko alkaa sunnuntai-iltana ja päättyy perjantaiaamuun. Työvuorojen määrä vaihtelee jonkun verran viikoittain.
Työtehtävässä viihdyt, jos olet valmis tekemään itsenäistä ja fyysistä työtä kannustavassa työyhteisössä. Tehtävä ei vaadi aikaisempaa työkokemusta varastotehtävistä vaan positiivinen asenne ja halu oppia uutta ratkaisee. Työtehtäviin pääset perehtymään huolellisesti kokeneen varastotyöntekijän ohjauksessa. Tehtävä vaatii sujuvaa suomen kielen osaamista sekä kykyä työskennellä viileässä tilassa (noin +4 astetta).
Jos koet olevasi uusi vahvistus Meira Novan huikeaan varastotyöntekijöiden tiimiin, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Haastattelemme ehdokkaita läpi hakuajan ja täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
HUOM! Jätäthän hakemuksen hakulomakkeen kautta, emme voi tietoturvasyistä huomioida sähköpostitse jätettyjä hakemuksia.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä