Overview
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026
kahta LAAJA-ALAISTA ERITYISOPETTAJAA
Työtehtävä sijoittuu perusopetuksen ylä- ja alaluokille. Roukon yhtenäiskoulu on valmistunut vuonna 2019 ja koulumme tarjoavaa modernit oppimisympäristöt monipuolisen pedagogiikan toteuttamiseksi.
Toivomme opettajalta vastuullista otetta sekä ennakkoluulotonta asennetta kasvatus- ja opetustyössä. Arvostamme osaamista ja kokemusta erilaisten oppimisvaikeuksien tunnistamisesta sekä niiden kuntouttamisesta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää hyviä yhteistyö- sekä vuorovaikutustaitoja. Vastuuluokkia on sekä ala- että yläluokilta.
Tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen erityisopettajan kelpoisuus.
Mahdollisia haastatteluja voidaan suorittaa jo hakuaikana. Tiedoksi, että haastattelut hakuajan umpeuduttua pidetään 25.6.2025.
Valkeakosken kaupungin työpaikat ovat savuttomia.
Valituksi tulleen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä on 5 kk:n koeaika.
Hakemukset kelpoisuuden osoittavine tutkintotodistusjäljennöksineen on toimitettava 20.6.2025 klo 12:00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi (työavain 656365) tai postitse osoitteella: Valkeakosken kaupunki, Kirjaamo, PL 20, 37601 Valkeakoski (kuoreen merkintä laaja-alainen erityisopettaja).
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä