Overview
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja työskentelee päiväkodissa osallistuen laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun, pedagogiseen toteuttamiseen sekä arviointiin tiimissään. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle kuuluu kaikki kasvatukseen, opetukseen sekä hoitotyöhön liittyvät tehtävät. Toinen tehtävä on 2-vuorotyötä (työhön kuuluu iltoja ja viikonloppuja) ja toinen tehtävä 3-vuorotyötä, joka sisältää iltojen ja viikonloppujen lisäksi myös yötyötä.
Imatra on reilun 26 000 asukkaan kaupunki, jonka varhaiskasvatuspalveluissa työskentelee lähes 180 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Tarjoamme varhaiskasvatusyksiköissämme lähes 800 lapselle laadukasta, monipuolista varhaiskasvatusta luonnon läheisessä ympäristössä. Yksikkömme sijaitsevat ympäri kaupunkia.
Mansikkalan vuoropäiväkoti toimii koulukeskuksen yhteydessä keskeisellä paikalla kaupunkia. Vuoropäiväkotimme on avoinna 24/7. Toiminnassamme on tärkeää positiivinen pedagogiikka, sensitiivinen vuorovaikutus sekä lasten vahvuuksien huomioiminen. Kannustamme lapsia liikkumaan, nauttimaan ja iloitsemaan liikkumisesta sekä kokeilemaan omia rajojaan. Tarjoamme sinulle innostavan ja kehittyvän työilmapiirin, johon jokaisella on mahdollisuus itse vaikuttaa. Kehitämme yksikkömme toimintakulttuuria ProVakan hengessä ja yhteistyö huoltajien kanssa on meille tärkeää.
Tutustu Imatran varhaiskasvatukseen työpaikkana www.imatra.fi/vakatyöt
Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen sekä eläväisen karjalaisen työyhteisön tuen. Ympäriltäsi löydät kehittymisestä innostuneen kaupungin, joka on kokoaan suurempi ja katsoo tulevaisuuteen. Meillä sinulla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoasi ja työnkuvaasi.
Työntekijänämme saat myös
hyvät täydennyskoulutusmahdollisuudet
ePassi-edun kulttuuriin, liikuntaan ja hierontaan
työsuhdepolkupyöräedun
mahdollisuuden osallistua kehittämistyöhön ja vaikuttaa sen muotoutumiseen
mahdollisuuksia työkiertoon
perhemyönteisen työyhteisön
hyvät työnohjaus- ja valmennusmahdollisuudet
lakisääteisen ennaltaehkäisevän työterveyshuollon lisäksi yleislääkäritasoisen sairaanhoidon
savuttoman työyhteisön.
Kelpoisuusvaatimuksena on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto tai sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto (lastenohjaaja tai lähihoitaja).
Toivomme hakijoilta ratkaisukeskeisyyttä ja positiivista otetta lasten kanssa.
Tehtäviin valitaan ansioituneimmat ja työnantajan sopivimmiksi haastattelujen ja muiden selvitysten perusteella arvioimat henkilöt.
Valittujen on ennen työn vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 2452,48 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan mahdollisesti työkokemuslisää valitun työkokemuksen perusteella. Käytämme toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kuuden kuukauden koeaikaa.
Toimita hakemuksesi keskiviikkoon 7.5.2025 kello 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisenä oheisen Kuntarekryn linkin kautta. Valitse hakulomakkeella tehtävä/tehtävät, joihin haet. Tarvittaessa voit lähettää hakemuksen postitse osoitteella Imatran kaupunki, Kirjaamo, Virastokatu 2, 55100 Imatra. Myös kirjallisena toimitetut hakemukset tallennetaan sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään, josta tietoja käytetään vain tämän tehtävän täytössä. Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, niihin tutustumme haastattelun yhteydessä.
Tämä rekrytointi toteutetaan anonyyminä rekrytointina. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan sopivuuteen, ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Valinnat haastatteluun tehdään ilman hakijan henkilötietoja. Haastatteluvalinnat tekevä esihenkilö arvioi hakijoita hakemuksen perusteella näkemättä nimi-, yhteystieto-, ikä-, sukupuoli- ym. tunnistetietoja. Huomioithan vapaata hakemustekstiä kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita, eikä sisällä tunnistetietoja.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat