Overview

Haemme hanketyöntekijää, jolla on kokemusta hanke- ja projektityöstä, taloushallinnon ja raportoinnin osaamista sekä suunnitelmallista työotetta. Arvostamme oma-aloitteisuutta, hyviä tiimityöskentelytaitoja, tietoteknistä osaamista ja uusien järjestelmien omaksumiskykyä.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus ja työkokemus. Kokemus hanketyöstä ja hanketaloudesta katsotaan hakijalle eduksi, samoin kokemus monimediaisesta sisällöntuottamisesta, joka voi olla esimerkiksi hankkeen verkkosivujen päivittämistä tai julkaisuja sosiaaliseen mediaan. Aikaisempi kokemus tapahtumien järjestämisestä ja tapahtumatuotannosta on toivottavaa ja etu hakijalle.

Hakijalta toivotaan tuntemusta koltansaamen kielestä ja kulttuurista. Hankkeen kieli on englanti, työkielenä voi käyttää suomea, norjaa ja koltansaamea. Erityisesti vahva englannin kielen kirjallinen taito katsotaan eduksi.

Hanketyöntekijä toimii hankkeen projektipäällikön työparina. Hanke järjestää tapahtumia ja työtä tehdään isolta osin ihmisten parissa sisältäen kehittämistyötä ja tiedon keruuta. Tapahtumat järjestetään usein iltaisin ja viikonloppuisin ja valmius ajoittaiseen työskentelyyn toimistoaikojen ulkopuolella sekä valmius matkustaa Inarin kunnan alueella ja Pohjois-Norjassa ovat välttämättömät työssä menestymiseen. B-ajokortti katsotaan hakijalle eduksi. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn rajat ylittävässä hankkeessa sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön. Työ on pääasiassa lähityötä, ja työpiste sijaitsee Ivalossa.

Hakemus tehtävään sekä ansioluettelo tulee lähettää Kuntarekryn kautta 10.6.2025 klo 12:00 mennessä.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä