Overview

Haastava ja monipuolinen rooli taloushallinnon ammattilaiselle

Varsinais-Suomen Auto-Center Oy etsii joukkoonsa innostunutta ja kehittymishaluista taloushallinnon osaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Olemme vuonna 1987 perustettu vakavarainen perheyritys, jolla on vahva maine ystävällisestä palvelusta sekä laadukkaasta ja edullisesta autokaupasta. Toimipisteemme Forssassa, Porissa, Raisiossa ja Raumalla ovat täyden palvelun autotaloja, joissa on kattavat huolto-, varaosa- ja myyntipalvelut. Työntekijämme ovat toimintamme ydin, ja panostamme siihen, että meillä on hyvä olla töissä.

Business Controllerina pääset toimimaan keskeisessä roolissa yrityksen taloushallinnossa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Monipuoliset ja haastavat työtehtäväsi sisältävät sisäisen ja ulkoisen taloushallinnon ja liiketoiminnan jatkuvan kehittämisen. Hallintotiimin esihenkilönä osallistut säännöllisesti johtoryhmätyöskentelyyn ja raportoit suoraan toimitusjohtajalle. Työpisteesi sijaitsee Raisiossa ja apunasi sinulla on osaava hallinnon tiimi.

Miksi juuri meille?
– Vakaa ja arvostettu työnantaja: Olemme pitkään alalla toiminut perheyritys ja autoalan luotettava yhteistyökumppani.
– Merkityksellinen rooli: Autokauppa on mielenkiintoisessa murrosvaiheessa, ja sinulla on todellinen mahdollisuus olla mukana kehittämässä toimintaamme Toyotan innovoidessa tulevaisuuden ratkaisuja autoiluun.
– Kasvua ja kehitystä: Meillä on mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä urallasi.
– Erinomainen työympäristö: Tarjoamme mukavan työympäristön perheyhtiössä, jossa panostetaan henkilöstön hyvinvointiin.
– Itsenäisyyttä ja vastuuta: Toivomme sinulta oma-aloitteista otetta ja tarjoamme vastuullisen roolin.

Mitä odotamme sinulta?
– Vähintään viiden vuoden kokemusta taloushallinnon tehtävistä.
– Hyvää kirjanpitotaitoa ja erittäin hyvää kokonaiskäsitystä yrityksen taloushallinnosta.
– Ylempää korkeakoulututkintoa tai kokemuksen tuomaa rautaista ammattitaitoa.
– Kykyä kommunikoida selkeästi ja ymmärrettävästi eri sidosryhmille, kuten tiimille, johdolle ja mahdollisille ulkoisille tahoille.
– Hyvää paineensietokykyä.
– Kyky käyttää sujuvasti yrityksen taloushallinnon järjestelmiä tiedonhallintaan, raportointiin ja analysointiin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si 31.5.2025 mennessä hakuportalimme kautta.

Lisätietoja tehtävästä antaa Olli Ala-Nissilä numerosta 020 7810 701 tai sähköpostitse olli.ala-nissila@toyotaautocenter.fi

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: