Overview
Meitä mehiläisiäon jo 40 000 eikä kahta samanlaista.
Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia – meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haluaisitko sinä olla mukana käynnistämässä, kehittämässä ja rakentamassa uudenlaista palvelukokonaisuutta kanssamme?
Haemme nyt Kotipalvelu Mehiläiseentekijöitäkoko Etelä-Savon alueelle osa-aikaisiin ja keikkatyösuhteisiin uuteen palveluun nimeltään erityinen osallisuuden tuki.
Olemmekäynnistämässä toimintaamme alueella tässä palvelussa ja aloitamme nyt alustavan rekrytoinnin.
Mitäerityinen osallisuuden tukipitää sisällään?
Erityisen osallisuuden tuki on uuden vammaispalvelulain mukainen palvelu,joka turvaa vammaisten henkilöiden oikeuden osallistua sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja vapaa-ajan toimintaan silloin, kun he eivät kykene itsenäisesti tai tuettuna ilmaisemaan tahtoaan avun sisällöstä. Tämä tuki on tarkoitettu erityisesti niille vammaisille henkilöille, joiden osallisuuden tukeminen on haastavaa, kuten henkilöille, joilla on kommunikaation ja vuorovaikutuksen ongelmia.
Erityinen osallisuuden tuki eroaa henkilökohtaisesta avusta siten, että se sisältää vahvempaa ohjausta ja tukea, eikä vammaisen henkilön tarvitse ohjata avustajaa. Tukea antava henkilö toimii vammaisen henkilön aktiivisen osallisuuden mahdollistajana, mukauttaen ympäristöä ja toimintaa sopivaksi. Tuki voi sisältää esimerkiksi kommunikointivälineiden käytön tukemista tai vapaa-ajan toiminnan järjestämistä.
Tuen antajana toimii ensisijaisesti sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö tai muun soveltuvan tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on riittävä osaaminen vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin. Osaaminen arvioidaan aina asiakaskohtaisesti.
Mehiläinen tarjoaa työntekijöilleen monipuolisia henkilöstöetuja
Mehiläinen haluaa pitää huolta henkilöstönsä hyvinvoinnista, sillä meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Yksi osa henkilöstön huomioimista on erilaiset henkilöstöedut ja Mehiläinen tarjoaakin monipuolisia etuja muun muassa terveyteen, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen sekä alennuksia yhteistyökumppaneidensa palveluista.
Esimerkkejä Mehiläisen henkilöstöeduista:
Mehiläisen laajat hammaslääkäri- ja lääkärikeskusten palvelut
OmaMehiläisenilmaiset hyvinvoinnin videovalmennukset
Edenredinvirike-etu
Alennukset yhteistyökumppaneilta esim. LähiTapiola jaSynsam
Alennukset vapaa-ajan aktiviteeteista esim. useista liikuntapaikoista
Alennuksia hotelliketjuilta ja laivayhtiöiltä
Olemme jatkuvasti kehittyvä ja työntekijöitämme arvostava työnantaja. Hyvä esihenkilötyö on työntekijöiden viihtyvyyden avain ja olemme työnantajana sitoutuneet kouluttamaan esihenkilöitämme aktiivisesti. Vuoden 2024 henkilöstökyselyssä Kotipalvelu Mehiläisen esihenkilöindeksi oli 4/5 ja työntekijöidemme työn merkityksellisyyden kokemus 4,4/5. Työntekijämme pitävät meitä erittäin joustavana työnantajana ja pyrimme aina mahdollistamaan työn ja vapaa-ajan tasapainon. Isona työnantajana haluamme tarjota eri ammattiryhmille ammatillisia kasvumahdollisuuksia ja urapolkuja Mehiläisen sisällä.
Mitä on tekemisen meininki Mehiläisessä Tytin kertomana: Kaikki tulevat hyvällä mielellä töihin ja työtä tehdään yhdessä. Muilta voi ja uskaltaa kysyä, ajatukset saa sanoa ääneen ja myös itse auttaa muita työssään. Työtä tehdään yhdessä ihmisten parhaaksi.
Tutustu lisää työyhteisöömme Instagramissa ja Facebookissa @Kotipalvelumehiläinen.
Palkkaus: Meillä on käytössä kulloisenkin työkohteen vaatimusten mukaisesti määriteltynäyksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokkaG14A taiG20C. G14A palkkaluokan tuntipalkka kokemusvuosista riippuen on 12,54-13,79e ja G20C 14,50-15,68e.Keikkatyösuhteessa palkan yhteydessä maksetaan lisäksi lomakorvaus, joka on 9%tuntipalkasta.
Mikäli työkohteessa edellytetään sosiaali- ja terveysalan tutkintoa, sovelletaan palkkaluokkaa G20C.
Miten haku etenee?
1. Käymme jätettyjä hakemuksia läpi säännöllisesti jo hakuaikana eli jätäthän hakemuksesi hetikiinnostuttuasitehtävästä.
2. Olemme sinuun yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse haastattelun sopimiseksi.
3. Teemme viimeiset rekrytointipäätökset työpaikkailmoituksen sulkeuduttua ja ilmoitamme päätöksistä hakijoille noin parin viikon kuluessa.
4. Alustavan rekrytoinnin vuoksi saatamme olla sinuun myös yhteydessäja kysyä mahdollisuudesta hakemuksesi tallentamisesta myöhempää tarvetta varten.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
MiraKvick, mira.kvick@mehilainen.fi
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat