Overview

Haemme Taysiin naistentautien ja synnytysten vastuualueelle kolmea (3) erikoistuvaa lääkäriä määräaikaiseen koulutusvirkaan.

Tays on Suomen toiseksi suurin synnytyssairaala. Naistentautien yksikössä hoidamme yleisgynekologisten potilaiden lisäksi gynekologista syöpää ja urogynekologisia potilaita. Lapsettomuusyksikkömme on tunnettu laadukkaasta ja tuloksekkaasta hoidosta. Toiminnassamme korostuu asiakaslähtöisyys sekä perhe- ja vauvamyönteisyys. Naistentauti- ja synnytystoiminnalla sekä osaamisella on meillä pitkät perinteet ja henkilöstömme edustaa alan huippuosaamista. Kollegiaalista tukea on täten aina saatavilla.

Koulutusviran tavoitteena on, että koulutusohjelman ja valtakunnallisen kuulustelun suoritettuaan erikoistuva on omaksunut sellaiset ajanmukaiset teoreettiset tiedot ja käytännön taidot, että hän pystyy itsenäiseen työskentelyyn erikoislääkärinä.

Kyseessä on määräaikainen koulutusvirka naistentautien ja synnytysten vastuualueella. Uusilla erikoistuvilla lääkäreillä on aluksi kahden viikon palkallinen perehdytysjakso, jolloin ei vielä ole varsinaisia työtehtäviä. Erikoistumisensa aikana erikoistuva lääkäri saa perehtyä monipuolisesti naistentautien ja synnytysten erikoisalan eri osa-alueisiin. Työnkuvaan kuuluu päivystysvelvollisuus. Sairaalapäivystäjiä on kaksi, joista toinen on aina erikoislääkäri, minkä lisäksi on takapäivystäjä.

Tarjoamme sinulle:
– Mielekkään työympäristön reilujen kollegoiden kanssa.
– Kilpailukykyiset palvelussuhteen ehdot.
– Hyvät henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, työnantajan tukeman lounasedun ja laadukkaan työterveyshuollon.
Tutustu palkkaukseen ja henkilöstöetuihimme tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut.

Kelpoisuusehtona tehtävään on lääketieteen lisensiaatin tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä opinto-oikeutta naistentautien ja synnytysten erikoistumisohjelmassa sekä osaamisperusteisen erikoistumiskoulutuksen tavoitteet ovat hakuhetkellä täyttyneet siihen astisen suoritetun koulutuksen edellyttämällä tavalla. Edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyviä yhteistyötaitoja, ennakkoluulotonta ja työtä vieroksumatonta asennetta. Eduksi luetaan kokemus tieteellisestä tutkimuksesta.

Aloitusajankohta on sopimuksen mukaan. Koeajan kesto on enimmillään kuusi kuukautta. Sinun on esitettävä vaadittavat todistukset terveydentilastasi kuukauden sisällä työn aloittamisesta ja työhöntulotarkastus tehdään työterveyshuollossamme. Sinulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja.

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme! Jätä hakemus Kuntarekryssä.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagged as: