Overview
Valokuitunen rakentaa valokuituverkkoja taajama-alueille koko Suomessa. Kysynnän kasvaessa ja toimintamme laajentuessa etsimme nyt joukkoomme ihmisten kohtaamisesta nauttivaa, aktiivista ja kunnianhimoista B2C-myyjää Lahden alueelle.
Kasvamme vauhdikkaasti, joten pääset osaksi aitoa kasvutarinaa sekä meidän että omaasi. Työsi on palkitsevaa: teet kodeista toimivampia kuin koskaan, sillä tarjoat ihmisille valokuidun avulla tasokkaimman mahdollisen nettiyhteyden. Kehityt omassa roolissasi, ja jos intoa riittää, niin siitä eteenpäinkin. Meillä väki viihtyy, yhteishenki on vahva ja tukea aina saatavilla. Tervetuloa, tulevaisuus odottaa!
B2C Myyjänä tärkein tehtäväsi
on myydä valokuituratkaisuja potentiaalisille, valokuidusta kiinnostuneille asiakkaille. Valokuitusen B2C asiakkaat ovat esimerkiksi pari- ja omakotitalojen omistajia tai asukkaita. Päivittäisiin tehtäviin kuuluu asiakkaiden kontaktointi, tapaaminen ja asiakassuhteiden ylläpito. Pääset luomaan mahtavia asiakaskokemuksia. Tehtävä on vakituinen ja osa-aikainen, pääsääntöisesti 16-24h/vko. Työajat ovat arkisin 16-20 ja viikonloppuisin 10-18 välillä. Työ sopii hyvin myös opiskelujen oheen tai lisäansioita kaipaavalle!
Tehtävässä
Kerrytät osaamista ja kokemusta myyntityössä: myynti tapahtuu kasvotusten asiakkaiden kotiovilla tai erilaisissa markkinointitilaisuuksissa
Saat työkavereiksesi Valokuituisen ammattitaitoiset ja huiput kollegat
Pääset työskentelemään vaihtuvilla myyntialueilla
Saat kattavan koulutuksen ja opit tärkeitä taitoja työtehtävääsi ajatellen
Myynti tapahtuu suomeksi, joten sujuva suomen kieli on tehtävän kannalta ehdoton
Pohjapalkkasi on 12,5 €/h, tämän lisäksi käytössä provisiomalli. Palkka keskimäärin 23 €/h.
Onnistuaksesi sinua auttaa tekevä ja iloinen asenne sekä rohkeus tavata uusia ihmisiä!
Arvostamme hakijassa
kunnianhimoista ja tavoitteellista asennetta sekä rohkeutta lähestyä asiakkaita heidän kotonaan. Tehtävä vaatii järjestelmällistä, aktiivista sekä itsenäistä työotetta, ja päivittäiseen tekemiseen saa tiimin välittömän tuen. Et tarvitse aiempaa myyntikokemusta tehtävässä onnistuaksesi, vaan tärkeintä on reipas ja myyntihenkinen asenne! Tehtävässä on kattava perehdytys, koulutuspäivät järjestetään erikseen ennen työn aloittamista. Oma auto ja ajokortti ovat pakollisia tehtävässä.
Valokuitusen työntekijä kuvailee yritystä näin:
Työskentely Valokuituisella on erittäin monipuolista ja omia vahvuuksia pääsee käyttämään. Ilmapiiri työyhteisössä on aina rento ja innostava.
Kuulostaako tämä juuri sellaiselta työpaikalta jota olet etsinyt? Jätä hakemus mahdollisimman pian.
Aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian ja toistaiseksi voimassa oleva työsopimus solmitaan Eezy Henkilöstöpalveluiden kanssa. Haastattelut alkavat jo hakuaikana ja tehtävät täytetään sopivien henkilöiden löytyessä.
Miten haet työpaikkaa:
Me Eezyllä haluamme sinut töihin! Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien tekijän löydyttyä. GDPR-säännösten mukaisesti emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä ansioluetteloita tai hakemuksia. Jätäthän hakemuksesi suoraan rekrytointijärjestelmäämme alla olevan linkin kautta.
Muut tiedot
Laita myös somekanavamme seurantaan, sillä uusimmat työpaikkailmoitukset aukeavat sinne kaikkien nähtäväksi. Näppäilemällä 03 873 200 ja soittamalla voit ilmaista meille suoraan kiinnostuksesi uusista auenneista työpaikoista, joihin olet törmännyt somessamme me huomioimme sinut välittömästi.
IG: eezylahti
FB: Eezy Lahti
TIKTOK: eezy.kouvola.lahti
LINKEDIN: Eezy Personnel / Eezy Henkilöstöpalvelut Kouvola & Lahti
Eezy Oyj:n visiona on olla Suomen merkittävin työelämän uudistaja, joka luo onnistuneita työkokemuksia tarjoamalla henkilöstöpalveluita ja kevytyrittäjyyttä sekä laajan kirjon työelämän asiantuntijapalveluita. Eezy on valtakunnallisesti paikallinen yhtiö työllistää vuosittain yli 20 000 ihmistä ja palvelee tuhansia asiakkaita. Yhtiön osake noteerataan Helsingin pörssissä. Ketjuliikevaihto vuonna 2024 oli 257,4 miljoonaa euroa ja tavoitteena on olla toimialan markkinajohtaja.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat