Overview
Hae meile töihin!
Meilä on Pellon kunnassa haettavana määräaikainen VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN tehtävä ajalle 13.1.- 20.4.2025.
Tehtävän kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain 540/2018 § 28 mukainen pätevyys. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai
muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi pedagogisesti painottunutta lasten hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa. Pidämme tärkeänä myönteistä ajattelua ja jatkuvaa työn kehittämistä. Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, kunnioittavasti ja sensitiivisesti. Etsimme joukkoomme innokasta ja sitoutunutta ammattilaista, jolla on hyvät tiimityö- ja organisointitaidot. Luemme eduksi aiemman työkokemuksen alalta.
Mikäli tulet valituksi tehtävään, saat tueksesi joustavan ja ketterän tiimin ja aktiivisen, yhteisöllisen ja positiivisen työskentelyilmapiirin. Viikkotyöaika on 38h 15 min ja koeaika yksi kuukausi. Valitun on esitettävä ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukaan. Ote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Tehtävä on haettavana 19.12.2024 klo 15.00 – 2.1.2025 klo 15.00. Tehtävää haetaan ensisijaisesti Kuntarekry.fi: n kautta. Tehtävän hakuaikaa on jatkettu 13.1.2025 klo 15.00 saakka.
Source: Job Market Finland’s customer information system
Check out all jobs in Finland: kaikkityopaikat.fi/en/jobs