Overview
Puhdistamo on vuonna 2009 perustettu kotimainen yritys, jonka tavoitteena on räjäyttää Suomen (ja koko maailman!) hyvinvointikulttuuri uuteen uskoon. Olemme Suomen spontaanisti tunnetuin hyvinvointibrändi ja valikoimaamme kuuluvat erilaiset ruoka- ja juomatuotteet sekä vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet. Vaikka portfoliomme onkin harvinaisen laaja, kaikkiin tuotteisiimme pätee sama tiukka resepti: puhtaat raaka-aineet, ensiluokkainen laatu ja taattu tehokkuus.
Valmistamme suurimman osan tuotteistamme omalla tehtaallamme Lempäälässä. Lempäälän ja Helsingin toimipisteillämme työskentelee yhteensä noin 100 henkilöä, jonka lisäksi toimimme pienellä tiimillä myös Ruotsissa.
Olennaista. Ilman muuta.
Miltä roolisi Puhdistamolla näyttää?
Tuotantopäällikkönä vastaat tuotannon päivittäisestä johtamisesta ja kehittämisestä tilojen, toimintojen, henkilöstön, budjetin ja toimitusvarmuuden osalta. Toimit esihenkilönä tehtaan tiiminvetäjille, tuotannonsuunnittelijalle sekä huoltovastaavalle. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä tuotantotiimin, muiden osastojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa varmistaen, että tuotanto toimii tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Raportoit roolissasi tehtaanjohtajalle.
Keskeisiä vastuualueitasi ovat:
– Päivittäisen tuotannon johtaminen, tuotannon häiriötilanteisiin reagoiminen ja toiminnan jatkuvuuden varmistaminen.
– Henkilöstön johtaminen, ammatillinen kehittäminen ja sitouttavan työympäristön luominen.
– Henkilöstön, raaka-aineiden ja koneiden käytön suunnittelu ja optimointi tehokkaan ja skaalautuvan tuotannon varmistamiseksi.
– Tuotannon laatu-, turvallisuus- ja ympäristövaatimusten toteutumisen varmistaminen.
– Tuotannon tunnuslukujen seuranta ja raportointi sekä datan hyödyntäminen päätöksenteossa.
– Kone- ja laiteinvestointien suunnittelu ja hankinta, sekä automaation ja työnkulkujen kehittäminen.
– Uusien tuotteiden tehokkaan ja skaalautuvan tuotantoon siirron suunnittelu yhdessä tuotekehityksen kanssa.
Millaista henkilöä etsimme?
– Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto.
– Useamman vuoden kokemusta tuotannon johtamisesta tai vastaavista tehtävistä.
– Hyvät yhteistyötaidot sekä organisointitaidot.
– Nautit ongelmanratkaisusta sekä prosessien kehittämisestä.
– Kyky toimia paineen alla ja pitää tuotannon rattaat pyörimässä.
– Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi, sekä kirjallisesti että suullisesti.
– Etuna pidetään kokemusta työskentelystä FSSC 22000 -sertifioidussa tehtaassa.
Minkälainen työpaikka Puhdistamo on?
Puhdistamo tarjoaa hauskan ja kunnianhimoisen työyhteisön, joka vetää yhtä köyttä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Olemme moderni organisaatio, joka panostaa digitalisuuteen ja nykyaikaisiin järjestelmiin. Meillä on upea yrityskulttuuri, ja panostamme jatkuvasti sen vaalimiseen ja kehittämiseen. Arvomme ovat: Intohimo paremmasta, Yhdessä tavoitteeseen ja Välittömyydestä voimaa.
Ja vielä faktat pöytään:
– Työpaikka sijaitseeLempäälässä. Roolissa on mahdollisuus satunnaiseen etätyöskentelyyn.
– Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
– Roolin palkkataso on noin 4000-5200 €/kk.
– Haku on auki 29.01.2025 asti, mutta haethan mahdollisimman nopeasti, sillä saatamme käynnistää haastatteluita jo hakuajan puitteissa. Rooli täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
– Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Source: Job Market Finland’s customer information system
Check out all jobs in Finland: