Overview
KYMENLAAKSON ORKESTERI OY (KYMI SINFONIETTA) HAKEE TOIMITUSJOHTAJAA,
joka johtaa orkesterin toimintaa kansainvälisessä työyhteisössä, työalueenaan Kotka ja Kouvola. Kyseessä on mielenkiintoinen työ yhdellä suomalaisen orkesterikentän näköalapaikoista monipuolisten työtehtävien parissa – toimitusjohtajana korkeatasoisessa orkesteriosakeyhtiössä. Kymenlaakson Orkesteri Oy on ainoa osakeyhtiömuotoinen kahden kaupungin orkesteri Suomessa.
Toimitusjohtaja vastaa orkesterin toiminnan kokonaisuudesta, johon kuuluu talous, taiteellinen kokonaissuunnittelu ja sen eteenpäin vieminen yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa, kapellimestarien ja solistien kiinnittäminen, kotimaisten ja kansainvälisten yhteyksien sekä työyhteisön kehittäminen.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Hakijalta edellytetään kokemusta johtamis- ja hallintotyöstä, hyviä esimiestaitoja sekä työyhteisön kehittämishalua. Työssä tarvitaan laajaa suomalaisen ja kansainvälisen musiikkielämän, klassisen musiikin ja orkesterin tuntemusta sekä konserttituotantojen kokonaishallinnan ymmärrystä. Eduksi katsotaan myös hyvät yhteydet alan (suomalaisiin ja kansainvälisiin) toimijoihin. Arvostamme myös muuttuvan toimintaympäristön luomien haasteiden ymmärtämistä ja ymmärrystä erilaisista kumppanuus- ja rahoitusmahdollisuuksista orkesterin tulevaisuuden toiminnan turvaamiseksi.
Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito, monipuolinen kielitaito luetaan eduksi. Tehtävässä edellytetään myös hyviä esiintymis-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä ratkaisukeskeistä asennetta haastavissakin tilanteissa.
Tarjoamme mielenkiintoisen työn yhdellä suomalaisen orkesterikentän näköalapaikoista monipuolisten työtehtävien parissa – toimitusjohtajana korkeatasoisessa orkesteriosakeyhtiössä. Työ toteutetaan pääasiallisesti lähityönä.
Tehtävä täytetään 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.
Toimitusjohtajaksi valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä selvitys terveydentilastaan.
Tehtävää haetaan sähköpostilla mikko.hauhia@kotka.fi. Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla
myös palkkatoive ja CV. Sähköpostiin otsikko Toimitusjohtaja. Hakuaika päättyy 28.2.2025 klo 23.59
mennessä.
Source: Job Market Finland’s customer information system
Check out all jobs in Finland: