Overview
Tule mukaan Kaarinan perusopetuksen ammattitaitoiseen, innokkaaseen ja kehittämishaluiseen joukkoon!
Pohjaamme työmme yhteisille arvoillemme, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta. Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.
Tarjoamme sinulle
– myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,
– laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,
– mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä,
– viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet
– hyvän perehdytyksen,
– laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja
– työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. maksuton kuntosali ja uimahalli
Lue lisää työsuhde-eduista ja Kaarinasta työnantajana Tutustu työnantajaan -painikkeella.
Kotimäen koulu on lähes 700 oppilaan ja 70 aikuisen yhteisö Kaarinan Littoisissa.
Haemme ruotsin ja saksan kielen opettajalle sijaista ajalle 10.1.-7.3. Opetustunteja on yhteensä 22/vko vuosiluokilla 4-9 (ruotsia 18 t, B2-saksaa 4 t).
Edellytämme sinulta koulutuksen ja opettajakokemuksen lisäksi erinomaisia tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja, hyviä organisointitaitoja ja ymmärrystä kolmiportaisen tuen toteuttamisesta sekä erilaisten oppijoiden tukemisesta luokassa.
Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat.
Tehtävä voidaan täyttää kesken hakuajan sopivan hakijan löytyessä.
Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen suojelemaan lasten henkilökohtaista koskemattomuutta ja turvallisuutta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on OVTESin mukaisesti 3313,87 €/kk (tehtävään kelpoinen).
Tule parhaaseen joukkoomme.
Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus Kuntarekryssä.
Source: Job Market Finland’s customer information system