Overview
Vammaisten vaativat erityispalvelut tarjoavat tutkimus- ja kuntoutuspalveluita kaikenikäisille kehitysvammaisille henkilöille ja täydentävät sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon peruspalveluita. Vammaispalvelujen vaativat erityispalvelut sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Nokialla Pitkäniemen alueella.
Puheterapeuttina teet asiakkaan kotiin järjestettävää moniammatillista tukea ja vastaanotat asiakkaita poliklinikalla. Poliklinikalla tutkitaan ja arvioidaan asiakkaan erityisen tuen tarpeita sekä suunnitellaan kuntoutusta yhdessä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa. Lisäksi osallistut kuntoutusjaksoilla olevien asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen. Omalla erityisosaamisellasi arvioit kehitysvammaisen lapsen ja aikuisen toimintakykyä vuorovaikutuksen, kommunikaation, puheen, kielen sekä syömisen ja nielemisen toimintojen osalta sekä suunnittelet tarvittavaa kuntoutusta osana moniammatillista työryhmää.
Mitä saat meiltä?
– Mahdollisuuden vaikuttaa työnkuvaasi sekä osallistua työn sisällön ja puheterapiapalveluiden kehittämiseen.
– Koulutusmyönteisen työyhteisön, kuulemme mielellämme, miten voisimme tukea osaamisesi kehittämistä.
– Kehitysmyönteisen tiimi, jossa tuemme henkilöstön osallisuutta erilaisissa työryhmissä ja pohdimme käsiteltäviä asioita erilaisista tulokulmista.
– Joustavan työyhteisön, jossa pyrimme huomioimaan henkilökohtaiset tarpeesi ja joustavasti tukemaan työn ja vapaa-ajan yhdistämistä.
– Etätyömahdollisuuden sovituissa puitteissa ja liukuvan työajan.
– Hyvät kulkuyhteydet niin julkisilla kuin autolla kulkemiseen sekä paljon maksutonta pysäköintitilaa.
– Työnantajan monipuoliset työsuhde-edut, kuten vuosittaisen Epassi-edun, lounasedun, tyhy-toimintaa ja Virkisty Vapaalla ry:n toiminnan.
Mitä odotamme sinulta?
– Olet Suomessa laillistettu puheterapeutti. Kelpoisuusehdon täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävään voidaan palkata määräaikaisesti myös loppuvaiheen logopedian opiskelija.
– Olet kerryttänyt kokemusta kehitysvammaisista ja autismikirjon henkilöistä sekä puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä.
– Iloista ja positiivista suhtautumista sekä kehitysmyönteisyyttä.
– Olet huipputyyppi, kuten työyhteisömme muutkin jäsenet.
Vakituisen työsuhteen aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtävään sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työaika on kokoaikatyö (päivätyö). Valitun on esitettävä ennen työsopimuksen laadintaa rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja ja 55 §:n mukainen hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys.
Hakemuksesi pääset jättämään Kuntarekryssä. Olemme haastatteluun kutsuttaviin hakijoihin yhteydessä henkilökohtaisesti, joten odotathan yhteydenottoamme. Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Tarjotaan yhdessä asiakkaillemme monipuolinen ja mielekäs arki, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntijana!
Source: Job Market Finland’s customer information system