Overview
Etsimme asiakkaallemme kirjanpitäjää ja/tai palkanlaskijaa osa-aikaiseen, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kirjanpitäjän roolissa vastaat yhden tai useamman samaan konserniin kuuluvan yhtiön kirjanpidosta ja reskontrien hoidosta. Työtehtäviin sisältyy myös tilinpäätöksestä ja verotuksesta huolehtiminen.
Palkanlaskijan roolissa vastaat itsenäisesti yhden yhtiön (n. 50 työntekijää) palkanlaskennasta ja siihen liittyvistä tehtävistä ml. viranomaisilmoitukset yms.
Molemmat tehtävät on mahdollista tehdä täysin etänä ja varsin pitkälti oman aikataulun mukaisesti. Sama tekijä voi tehdä vain osaa tehtävistä tai mahdollisesti myös kaikkia yllä mainittuja tehtäviä. Lisäresurssia tai -osaamista mahdollisesti tarvittaessa taustatukena on tilitoimisto.
Koska roolit sisältävät laajoja vastuualueita ja vaativat kykyä itsenäiseen työskentelyyn, toivomme sinulta löytyvän jo useamman vuoden kokemus kyseisistä tehtävistä. Odotamme myös, että olet yhteistyökykyinen, asiakaspalveluhenkinen ja huolellinen. Toivomme, että suhtaudut avoimesti uuden oppimiseen ja olet innokkaasti mukana kehittämässä toimintatapoja. Suomen ja englannin kielten osaaminen ovat tehtävän kannalta välttämättömiä.
Toivomme uuden tekijän aloittavan roolissa helmikuun aikana, joten jos tämä tehtävä kuulosti kiinnostavalta ja sinulle sopivalta, jätäthän hakemusta mahdollisimman pian!
Source: Job Market Finland’s customer information system
Check out all jobs in Finland: kaikkityopaikat.fi/en/jobs