Overview

Tule kanssamme kasvattamaan huomista! Me Metsähallituksessa käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion maa- ja vesialueita kestävästi. Me luomme mahdollisuuksia vastuulliselle liiketoiminnalle, tuotamme kestävästi hoidetuista metsistä uusiutuvaa raaka-ainetta sekä tarjoamme mahdollisuuksia nauttia luonnosta retkeillen ja eräillen. Miljoonat ihmiset saavat työstämme iloa, terveyttä ja hyvinvointia. Meidän tehtävämme on merkityksellinen ja vastuullinen, ja sen eteen työskentelemme joka päivä arvojemme mukaisesti. Metsähallituksessa arvostamme monimuotoisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Meitä on lähes tuhat ympäri Suomen, liity osaksi monimuotoista joukkoamme!

Haemme nyt joukkoomme Luontopalvelujen Asiointi-yksikköön Luvat ja lausunnot -tiimiin linnuston asiantuntijaa (maankäytön erityisasiantuntija) vakituiseen työsuhteeseen 1.6.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Työtehtäviisi kuuluu luonnonsuojelualueiden ja erityisvastuulajien edunvalvonta linnuston asiantuntijana.

Osallistut asiantuntijana lausuntojen valmisteluun sekä tietopyyntöjen käsittelyyn. Lisäksi työtehtäviin kuuluu maastotyötä, joka koskee erityisesti maakotkan pesien etsintää ja pesintöjen seurantaa sekä osaamisen mukaan myös mahdollisesti muita linnustoon liittyviä inventointeja. Maastotyötä on työnkuvassa noin 12 kk/v ja ne sijoittuvat pääasiassa Lapin maakunnan eteläpuoliselle poronhoitoalueelle.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muulla tavoin hankittua osaamista sekä linnustoon liittyvää erityisosaamista. Selvitysten ja vaikutustenarviointien asianmukaisuuden varmistaminen edellyttää perehtyneisyyttä ja kokemusta. Odotamme hakijalta kykyä tuottaa laadukasta asiatekstiä. Työssä tarvitaan lisäksi matkustusvalmiutta, hyviä maastossa liikkumisen taitoja vaativissa olosuhteissa sekä ajokorttia. Maastotyössä kokemus moottorikelkan käytöstä on eduksi. Paikkatietojärjestelmien tuntemus katsotaan eduksi. Toivomme sinulta lisäksi kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista työotetta.

Tehtävä sijoittuu valtakunnalliseen Luvat ja lausunnot -tiimiin. Toimipaikka on ensisijaisesti Oulu, Kajaani tai jokin Lapin maakunnan eteläpuoleisella poronhoitoalueella sijaitseva Metsähallituksen toimipaikka. Merkittävä osa työstä voidaan tehdä myös etätyönä.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan tehtäväkuvan yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa. Metsähallituksessa pääset osaksi monimuotoista eri alojen asiantuntijajoukkoa. Työskentelemme monipaikkaisesti ympäri Suomen samat yhteiset arvot jakaen. Arvomme ovat:

– Ilo
– Kestävyys
– Yhteistyö
– Tuloksellisuus

Tuemme työntekijöiden hyvinvointia tarjoamalla hyvinvointi-, kulttuuri- sekä lounasedun. Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaisesti tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella.

Täytäthän sähköisen hakemuksen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään [13.4.2025]osoitteessa www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat

Pyydämme liittämään mukaan myös CV:si.

Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Kysymyksiisi vastaavat palveluomistaja Liinu Törvi (puh. +358407541512, liinu.torvi@metsa.fi) ja tiimivastaava Raimo Itkonen (puh. +358405835802, raimo.itkonen@metsa.fi).

Huomaathan, että haemme samaan aikaan myös toista linnuston asiantuntijaa Maaluontotietotiimiin luonnonsuojelun asiantuntijan nimikkeellä. Siinä toimenkuva painottuu enemmän maastotöihin, etenkin maakotkan pesien etsintään ja pesintöjen seurantaan.

Source: Job Market Finland’s customer information system


Check out all jobs in Finland:

kaikkityopaikat.fi/en/jobs