Overview
ABC Juva etsii joukkoihinsa energisiä ja innokkaita kesätyöntekijöitä päivittäistavarakaupan tehtäviin!
Voit olla jo pitkän linjan kaupan alan ammattilainen tai tämä voi olla ensimmäinen kesätyöpaikkasi – tehtäviä on tarjolla monen tasoisille työntekijöille, joten pistäthän rohkeasti hakemustasi tulemaan, mikäli koet olevasi tähän tehtävään juuri oikea henkilö.
Arvostamme aiempaa kaupan alan taustaa tai kokemusta liikenneasemalla työskentelystä. Tässä työssä sinulta odotetaan oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, joustavuutta sekä hyviä tiimityötaitoja. Huomioithan, että hyvästä fyysisestä kunnosta on ehdottomasti hyötyä nopeatempoisessa liikennemyymälätyöntekijän työssä. Työ pitää sisällään mm. kuorman purkua, hyllytystä, kassatyötä ja ajoittain avustavia tehtäviä myös ravintolasalin puolella. Etsimme kesätyöntekijöitä myös muihin ABC Juvan liikenneaseman työtehtäviin, joten valitsethan hakemustasi lähettäessä hakulomakkeelta kaikki muutkin työtehtävät, joista olisit kiinnostunut.
Työt alkavat kesäkuun alussa ja jatkuvat vähintään elokuulle koulujen alkuun asti. Huomioithan, että työvuorojen kellonajat ovat vaihtelevia ABC-liikenneasemilla ja työvuoroja on usein myös viikonloppuisin. Työaika tehtävässä on n. 25 tuntia viikossa, mutta kerrothan hakemuksessasi, mikäli olet kiinnostunut pienemmästä viikkotuntimäärästä tai keikkaluontoisesta työskentelystä.
Työnantajana tehtävässä toimii Barona ja työskentelykohteena Osuuskauppa Suur-Savoon kuuluva ABC Juva ja sen Sale-päivittäistavarakauppa. Tehtävän palkkauksessa ja työehdoissa sovelletaan kaupan alan työehtosopimusta. Aiempi kokemus kaupan alan töistä otetaan palkkauksessa huomioon, ja vuorotyössä ilta- ja viikonloppulisät tuovat mukavaa lisää peruspalkan päälle.
Huomioithan, että otamme huomioon vain virallisen hakujärjestelmämme kautta lähetetyt hakemukset, joten haethan tehtävään oheisen painikkeen kautta. Pidämme haastatteluita ja teemme valintoja jo hakuaikana, joten pistäthän mahdollisimman pian hakemustasi tulemaan.
Source: Job Market Finland’s customer information system