Overview

Haluatko liittyä innostavaan työyhteisöön, jossa kaikkia halutaan kohdella arvostavasti ja yhdenvertaisesti? 

Haemme apuvälinetyötä tekevää fysioterapeuttia 31.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen HUS Helsingin yliopistolliseen sairaalaan. Työskentely tapahtuu Sisätaudit ja kuntoutus tulosyksikön Meilahden sairaalan fysioterapian yksikössä.

Meilahden sairaalan fysioterapia yksikkö tuottaa apuvälinepalveluita suurelle osalle Meilahden sairaala-alueen osastoista. Apuvälinetyötä tekevänä fysioterapeuttina kuulut Meilahden fysioterapeuttien suureen joukkoon. Tarjoamme mielenkiintoisen, monipuolisen ja haasteellisen työnkuvan. 

Tehtävään valittu fysioterapeutti tulee toteuttamaan ja kehittämään keskitettyä apuvälinetyötä. Meilahden alueen keskitettyyn apuvälinetyöhön kuuluu muun muassa apuvälinelainaus, apuvälineiden lainausprosessien perehdytys sekä osastojen työntekijöiden opastus apuvälineiden käyttöön. Työhön kuuluu myös apuvälineiden elinkaaren hallinta sekä monipuolinen apuvälineyhteistyö muun muassa HUS apuvälinekeskuksen kanssa. Työhön kuuluu edellä mainittujen työtehtävien lisäksi jonkin verran potilastyötä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sinulta fysioterapian perusosaamisen. Eduksi katsotaan apuvälineosaaminen sekä työkokemus apuvälinetyössä. Työn hoitaminen edellyttää sinulta itsenäistä työotetta, joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Arvostamme sitä, että olet hyvä tiimityöntekijä ja että sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä halu tehdä moniammatillista yhteistyötä. 

Perehdytämme sinut työhösi. Apunasi ovat kollegoiden ja esihenkilön tuki. 

HUS Sisätaudit ja kuntoutuksessa toimii työhyvinvointi- ja virkistysryhmä, joka järjestää ja tarjoaa monipuolisia tapahtumia ja yhteisöllistä toimintaa. Lisäksi HUS tarjoaa työntekijöille tuettua työpaikkaruokailua ja työsuhdeasuntoja. Muita etuuksia ovat mm. sairaan lapsen hoitopalvelu, henkilöstölle vuokrattavat loma-asunnot ja vuosittain jaettavat ePassi -edut (liikunta, kulttuuri, matka).

Lisätietoa HUSin toiminnasta, Meilahden kampuksen sairaaloista ja toimipisteistä löytyy kotisivuiltamme: www.hus.fi

Tehtäväkohtainen palkka on 2955,58 €/kk ja mahdolliset kokemus- ja muut lisät.

Hae meille hakuajan loppuun mennessä. HUSissa olet elämäntyössä!

Tehtävän kelpoisuusehdot

Laillistettu fysioterapeutti tai lääkintävoimistelija.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito taikka ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.

Yhteystiedot

Lisätietoja: Meilahden Fysioterapian osastonhoitaja Mikko Kaipainen puh: 050-4272399

Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Meille ovat tervetulleita monenlaiset työntekijät – eri ikäiset, eri sukupuolia olevat sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt.

HUS – vaikuttavinta hoitoa

Source: Job Market Finland’s customer information system


Check out all jobs in Finland:

kaikkityopaikat.fi/en/jobs